Kolumnit / Uusimmat jutut
Raimo Vahtera:Hatusta vedettyä
Milloin keskustan mylläys alkaa? Koska Bunkkeri puretaan? minulta on kysytty. Olen vastannut kysyjille, ettei aivan heti kohta mitään tapahdu. Hitaita ovat herrojen kiireet, Naantalissakin.
Raimo Vahtera:Vesisodan henki hukassa
Vallitsevan käsityksen mukaan – historiaahan ei ole kirjoitettu – Naantali, Naantalin maalaiskunta ja Raisio yhdistivät voimansa ryhtyessään 1950-luvun puolivälissä taistelemaan idän jättiläistä Turkua vastaan. Palkintona oli Neste.
Pudottaja:Älä unohda lihaskuntoasi
Puntarin digitaalit näyttivät jälleen viisautensa. Tämänkertainen pudotustulos oli edelliseen verrattuna pieni, mutta silti oikeansuuntainen. Painoni jatkaa putoamistaan. Ei siis uutta länsirintamalta.
Pudottaja:Yllätysvieraat ja rohkaiseva lukema
Tiistain punnitus tuotti iloisen yllätyksen. Puolentoista kilon tiputus vei elopainoni uudelle kymmenluvulle. On äärimmäisen palkitsevaa huomata vaa'an digitaalien ensimmäisen numeron kohdalla seiskan.
Pudottaja:Muista venytellä
Painonpudotukseni lähestyy ensimmäistä etukäteen asettamaani virstanpylvästä. Siirtyminen tavoitteenani olevalle kymmenluvulle on 900 gramman päässä. Seiskakymppinen - here I come...
Raimo Vahtera:Lähtevien kaupunginjohtajien satama
Pudottaja:Vesi - elämän eliksiiri
Vesi on vanhin voitehista, kuten tiedämme. Ihmisestä on yli puolet vettä. Riittävä nesteen saanti on ensiarvoisen tärkeää, sillä lähes kaikki elimistömme toiminnot tarvitsevat vettä.
Pudottaja:Kurinalaisuutta lautasella
Viides punnitus tuotti kohdallani reilun kilon pudotuksen edelliseen kertaan verrattuna. Jatkan aikataulussa.
Pudottaja:Citius, altius, fortius
Neljäs punnitus on takana. Puntarin digitaalit pysähtyivät 400 grammaa edellisviikkoa pienempään lukemaan. Neljä kilogrammaa kevyempänä on kiva jatkaa prosessia eteenpäin.
Pudottaja:Iske, iske
Pudottaja:Aikataulussa
Painonpudotusprosessini on alkanut rohkaisevasti. Kolmen viikon ajan olen ulosmitannut sekä fyysisen että psyykkisen kantokykyni rajoja.
Pudottaja:Kokemuksia luvassa
Juha Palosaari alkaa kirjoittaa kokemuksistaan Rannikkoseudun Suurin Pudottaja -kisassa. Ensimmäinen teksti on tulossa lähipäivinä.
Raimo Vahtera:Kovaa peliä Naantalissa
Vuonna 1956 valmistui elokuva Kovaa peliä Rivieralla, jossa pääosaa esitti Eddie Constantine. Naantalin kunnallispolitiikassa esitettiin pitkin 1950-lukua näytelmää, jonka nimi voisi olla Kovaa peliä Naantalissa.
Raimo Vahtera:Naantali sodassa, 2. osa
Viimeksi kerroin muutamia muistikuvia siitä, miten sota vaikutti Naantaliin. Saamani palautteen johdosta katsoin perustelluksi jatkaa vielä hieman.
Raimo Vahtera:Naantali sodassa
Maamme juhli juuri itsenäisyyttään. Juhlapuheissa ei niinkään muistella itsenäisyyden alkuaikoja kuin tekoja ja tekijöitä, joiden ansiosta itsenäisyys säilyi.
Raimo Vahtera:Uusia kasvoja, entistä menoa
Naantalin kuntavaalitulos noudatti valtakunnallista trendiä: perussuomalaiset tulivat ja voittivat, muut menettivät.
Raimo Vahtera:Marski edellä kuntavaaleihin
Kuntavaaleihin on aikaa vajaat neljä viikkoa. Naantalissa on runsaat 15 000 äänioikeutettua. Heistä vajaat kolmannes jää tällä vauhdilla sohvalle, kuten viimeksikin. Parempaan pitäisi pystyä. Onhan kysymys kotikaupungista. Neljä vuotta sitten Naantalista tuli saaristokaupunki. Läppäsillasta heitettiin läppää. Läppää vastustanut Taija Terä oli vaalien äänikuningatar. Hän keräsi 332 ääntä. Ne ovat nyt uusjaossa.
Heikki Arikka:ARMO
Sanana armo herättää usein tuntemuksia kirkon suuntaan ja osoite on oikea. Kirkko pitää itseään armonyhteisönä. Paikkana jossa julistetaan armoa, saadaan ottaa vastaan armoa ja saadaan elää armosta. Kirkko ylläpitää armon käsitettä. Armo on kirkon itseymmärryksen ytimessä.
Raimo Vahtera:Kuntaa uudistamassa
Alkanutta vuosikymmentä voidaan perustellusti kutsua ajanjaksoksi, jolloin uudistettiin kuntia.
Raimo Vahtera:Naantalilla on tarkoitus
Siihen aikaan kun unionikuningas Kristoffer Baijerilainen Naantalia perusti, valtakunnassa ei ollut kaikki hyvin. Valtakunnassa kuohui.
Raimo Vahtera:Kuningas Kristofferin ukaasi
Runsas vuosikymmen sitten valtio, täsmällisemmin valtiovarainministeriö, ryhtyi hamuamaan Ruissaloa Turulta. Valtiovarainministeriö olisi ottanut Ruissalon omistukseensa ja vuokrannut sen sitten Turulle. Turku ei niellyt ministeriön mainiota ideaa.
Raimo Vahtera:Lemmenkukan kuulut vieraat
Niin kuin hyvin muistetaan, toimittajat ihastelivat viime vuosisadan alun idyllistä Naantalia. Eräänkin toimittajan mielestä Naantali oli kuin lemmenkukka antiikkisessa maljakossa.
Raimo Vahtera:Kiitos kysymästä, ei Turkuun
Naantali kysyi kuntauudistuksesta. Kysymykset oli epäilemättä laadittu paitsi hartaudella myös joukolla, jossa suomen kieli ei tiivisty, päinvastoin.
Raimo Vahtera:Myyteillä muokataan mieliä
Naantalin jalkakäytäväkeskusteluissa elää sitkeästi ainakin kaksi myyttiä: 1. Ellei keskustaa rakenneta riittävän tehokkaasti, Naantali näivettyy ja 2. maanalaisten pysäköintitilojen rakentaminen kerrostaloihin on niin kallista, että kerroksia pitää olla vähintään viisi, jotta se kannattaa. Väittämät saattavat kuulostaa perustelluilta, mutta ne eivät pidä paikkaansa.
Kari Rahja:Naantali vyörytyksessä
Maankäytön suunnittelu Uudessa Naantalissa pakahduttaa. Ammattilaisellekaan ei liene tuskatonta yrittää selvittää, mikä naantalilaisia tulevaisuudessa odottaa. Miten sitten asukasparat. Asukkaat, jotka elävät todeksi suunnitelmien jokaisen viivan ja vähän enemmänkin sen lisäksi että maksavat taskuistaan niiden kaikkinaiset seuraukset. He lienevät täysin ymmällään.


