Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita
- Pentti-Oskari Kangas ei välitä kirjoittaa tarinoita epäonnistumisista, vaan rakensi tarinoidensa punaisen langan huumorista.
Oskari Onnellinen. Siinä uusi lisänimi Pentti-Oskari Kankaalle, joka käyttää itsestään muun muassa titteleitä soittaja emeritus, 7-seinähullun isä, höyrylaivan kapteeni ja Herrankukkaron vanhaisäntä.
Kangas on luvannut, ettei kirjoita muistelmiaan. Vekkuli mies kiersi asian ja kirjoitti tekstinsä tarinakirjaksi Onnellisen miehen tarinoita. Kirjan kustansi Kankaan yhteisyökumppanina pitkään ollut Positiivarit Oy.
Kangas on kirjoittanut perjantaipostejaan lähes 100 000 asiakkaalle. Alun perin perjantaireseptit käsittelivät pääasiassa ruokaa. Isoäitinsä, äitinsä ja omat ruokareseptinsä Kangas kuorrutti tarinoilla omasta elämästään ja kokemuspiiristään.
– Miksi kirjoittaisin reseptin, jonka tuloksena on paha ruoka. Miksi kirjoittaisin tarinan, joka aiheuttaa pahaa mieltä, Kangas kyseli ja päätyi valitsemaan positiivisuuden ja myönteiset tarinat.
Kirjaa julkistaessaan Pentti-Oskari Kangas huomautti, että elämässä on ollut myös ikäviä, surullisia ja murheellisiakin asioita ja tapahtumia.
– Opettajaseminaarissa opin käsitteen aktiivinen unohtaminen. Ihmismieli suojelee itseään unohtamalla negatiivisia asioita, Kangas selvittää myönteisen asenteensa pohjaa.
Onnellisen miehen tarinoita sisältää 60 juttua. Jokaisen jutun on kuvittanut Heikki Aro.
Kangas on yhdessä Marja-vaimonsa kanssa lähdössä pikapuoliin jälleen Sri Lankaan. Siellä hän tekee kevään korvalle asti vapaaehtoistyötä vammaisten ja köyhien koululasten parissa.
Oskari Onnellinen ei tyhjentänyt tarinavarastoaan yhteen kirjaan. Kun mies ryhtyi muistelemaan, muistin lokeroista tulvi satoja tarinoita. Kirja on siis saamassa jatkoa.



In 1900 golden Omega Greek http://www.discountuggbootsonline.org/ Temple watch won the Grand Prix at the Paris World Fair
Ilmoita asiaton kommentti