Kritiikki: Takuuvarma närkästyttäjä

Raision teatteri. Stand up, Jesus! Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen, ohjaus Ville Hymylä, lavastus Mirja Ahonen ja Tuomo Saarinen. Ensi-ilta Martinsalissa 25.11.

Onpa käynyt hyvin. Kolme hiljan näkemääni teatteriesitystä ovat kaikki jättäneet minut kummastuneeksi. Ensin Kristian Smedsin ohjaama 12 Karamazovia ja sitten Juha Malmivaaran Animalis, molemmat Manillassa Turussa ja viimeiseksi Stand up, Jesus! Raision Martinsalissa.

Kun teatteri jättää katsojansa ymmälleen, se täyttää tehtävänsä.

Raision teatterin esitys on komedia. Mutta koska se on väännetty Raamatun pyhästä perheestä, katsoja joutuu pakosti pohtimaan tarkoitusperiä.

Jeesus-näytelmä saa kysymään, mikä ero on loukkaamisella ja loukkaantumisella tai mitä tarkoittaa herjaaminen. Pidän takuuvarmana, että moni loukkaantuu esityksestä ja pitää sitä kristinuskoa tai peräti Jumalaa herjaavana.

Väistämättä joutuu lisäksi pohtimaan, mitä on sananvapaus.

Stand up, Jesus! antaa evankeliumin henkilöille arkisten ihmisten piirteitä.

Neitsyt Maria näytetään Jeesuksen syntymän hetkellä kypsymättömänä kiukuttelijana, kakarana. Hän on kuin moni täysikäinen nykyään. Varttuneempana Maria on vamppi sekä ahne ja manipuloiva materialisti ja siihen suuntaan muuttuu Joosefkin.

Vapautustehtävänsä tajuava Jeesus kärsii epävarmuudessaan, onko hänestä siihen. Psyykkistä apua hän saa maksulliselta naiselta Magdaleenalta ja on heillä fyysinenkin suhde. Keskusteluissa (=rukouksissa) taivaallisen isänsä kanssa Jeesus osoittaa tälle yhtä vähän kunnioitusta kuin kärsimätön nykynuori vanhemmalleen.

Opetuslapset tappelevat vallanperimyksestä. Magdalenan makoisan pehmeät etumukset maistuvat Pietarillekin.

Siis kovin inhimillisiä taipumuksia, hahmot ovat kuin keitä tahansa epätäydellisiä. Jumalan kuvia kaikki, kuten jo Vanhassa testamentissa kerrotaan. Ja kun Raamattu itse sanoo näin, miksei nykyajan käsikirjoittajakin saisi väittää samaa?

Katsoja voi ottaa näytelmän testinä.

Loukkaannunko, kun minulle pyhiä – Olemmeko muuten koskaan edes miettineet mitä ”pyhä” meille tarkoittaa?” – asioita käsitellään leikkisästä. Loukkaannunko, kun Jeesus ja Maria ja opetuslapset väitetään löysämoraalisiksi, kun heidät näytetään tavallisina taapertajina.

Jumalaa ja Jeesusta eivät ihmiset voi loukata. Loukkaantuja loukkaantuukin oikeasti itsensä takia. Sitä sietää miettiä, ja sillä tavalla tästä näytelmästä tulee sananvapauskysymys.

Jollain toisellako on lupa sanoa käsikirjoittajalla tai näyttelijöille, että tätä ette saa tehdä, koska minä loukkaannun Jumalan puolesta?

Minusta sellaista lupaa ei muilla ole. Huonot tavat ovat sitten toinen juttu.

Näyttelijät ovat varmasti joutuneet miettimään, voiko tällaiseen näytelmään lähteä. Jonain toisena aikana näyttelijät olisivat päätyneet roviolle.

Muutoin tarinassa on paljon nokkeluuksia ja hauskuutta. Lavastus on yksinkertainen, höyläämättömistä laudoista on saatu kaikki tarpeellinen. Valot eivät aina toimi, näyttämön etualalla jäävät kasvot turhaan pimeään.

Toni Enholm Jeesuksena on osuvimmillaan, kun hän esittää epävarmuudessaan pientä Jeesusta. Tällaista Enholmia en ole ennen nähnyt.

Petra Lehtonen Mariana hyödyntää kasvojensa vivahteita, tarkkaa työtä. Magdaleena (Krista Paavola) herkän avuliaasti hivelee miesten egoa.

Pukuja hyödyntäen ohjaaja Hymylä haluaa tarjota katsojille naisten muitakin avuja.

Jussi Tanhuanpää luo nautinnollisen yksioikoisen Pietarin. Sirpa Avara Marttana on eläväinen vanhanajan utelias muija. Vaikuttavan ytimekäs on Niko Ahon rooli Lasaruksena.

Stand up, Jesus! Martinsalissa. Seuraava esitys ke 30.11. kello 19. Loput 8., 9., 10. ja 11. joulukuuta.