Kulttuuri

Päivitetty 5.12.2011 15:03, julkaistu 1.12.2011 15:56

Rannikkoseudun Antti Naantalin oppaille

Kuva: Joni Koski
RannikkoseutuLähetä palautetta toimittajalle
Patsaan ottivat vastaan Ann-Mari Kymäläinen, Hanna-Leena Laihonen, Mirja Kujala ja Maivor Hellsten. Sen luovutti päätoimittaja Raija Leppänen.

Paikallislehti Rannikkoseudun Antti-patsaan sai tänä vuonna Naantalin Oppaat. Patsas jaetaan vuosittain henkilölle tai yhdistykselle, joka on näkyvästi edistänyt paikalliskulttuuria. Vuodesta 1981 lähtien jaettava tunnustuspalkinto kantaa ensimmäisen suomalaisen sanomalehden julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen nimeä.

– Oppaat toimivat oman paikkakuntansa käyntikortteina. He ovat tulijalle usein ensimmäinen kontakti kaupunkiin. Naantalin oppaat ovat merkittävällä tavalla pitäneet esillä naantalilaista paikalliskulttuuria muun muassa kehittämällä paikalliseen historiaan ja tarinoihin perustuvia opaskierroksia, sanoi päätoimittaja Raija Leppänen luovuttaessaan Antin oppaille.

Antin ottivat vastaan oppaiden puheenjohtaja Hanna-Leena Laihonen sekä yhdistyksen hallituksen jäsenet Maivor Hellstén, Ann-Mari Kymäläinen ja Mirja Kujala.

Oppailla on parhaillaan tekeillä uusi teemakierros. Tulevana kesänä Linnateatteri esittää Kailon Emmassa Kekkos-näytelmää. Naantalissa tulee olemaan tarjolla paketti, joka sisältää näytelmän ja oppaiden Kekkos-kierroksen. Aava-Leena Kurki perehtyy presidentti Urho Kekkosen elämään.

Kultaranta ja presidentit ovat olennainen osa Naantalin oppaiden toiminnassa. Oppaat odottavat hiukan jännittyneinä ensi kesää. Silloin Kultarantaa isännöi tai emännöi uusi presidentti. Presidentin vaihtuminen tietää yleensä muutoksia oppaiden työhön. Viime vuosina alueen turvatoimet ovat tiukentuneet.

Teemakierrokset syntyvät oppaiden omista kiinnostuksen kohteista. Teeman kokoaja jakaa tietonsa kaikille yhdistyksen oppaille. Koulutuksissa oppaat päivittävät jatkuvasti tietojaan paikkakunnastaan.

Tämän vuoden uudet kierrokset liittyivät pirtuun ja salakuljetukseen. Kultarannan uutuus olivat lasten omat opaskierrokset. Oppaat ovat havainneet,että teemakierrokset lisäävät suosiotaan. Erityisen haluttuja ovat olleet Naantalin kummituskierrokset.

– Ihmiset kaipaavat selvästi elämyksiä, vakiokierrosten suosio on hieman hiipunut, Hanna-Leena Laihonen toteaa.

Opastusten määrä on päättyneellä matkailukaudella kasvanut selvästi.

Tänä vuonna Naantalin opastuksia on ollut yli 800 tuntia, kun viime vuonna niitä oli 600 tuntia. Turun kulttuuripääkaupunkivuosi on näkynyt myös Naantalin suosion kasvuna. Opastuksiin on osallistunut noin 20 000 henkilöä, joista 16 000 tilausryhmissä ja 4 000 vakiokierroksille.

Naantalissa opastusta saa kymmenellä kielellä. Keväällä valmistui joukko uusia oppaita. Naantalin yhdistyksessä on nyt 68 opasta.


AVAINSANAT: Antti-patsas

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  2. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 54

  7. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  8. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  9. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  10. Minimoto varastettu

    UUTISET 19.4. 10:28 1181

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 9 1 140

  2. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 4 0 93

  3. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 5 0 63

  4. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 12 0 61

  5. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 4 0 59

  6. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 14 2 54

  7. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 6 0 51

  8. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 114 3 41

  9. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 105 1 40

  10. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 142 4 40

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot