Saarelaiset avaavat Aahollin vuoden
- Heta Saarelainen on Rymättylässä juurillaan, ja Juuret maalauksensa hän toi Aahollin näyttelyyn.
Tämä talo tuntui paljon suuremmalta silloin, kun pikkutyttönä kävin täällä kirjastossa, juttelee kuvataiteilija Heta Saarelainen pitäjätalo Aahollissa. Naantalissa asuva Saarelainen on syntynyt Rymättylässä ja tuonut nyt synnyinsijoilleen Juuret-maalauksensa.
Aaholli täyttyy vuodenvaihteessa Saarelaisen suvun luovuudesta. Heta Saarelaisen maalausten lisäksi talossa on esillä hänen isosetänsä Asser Sjögrenin valmistamia ja isänsä Kari Saarelaisen omistamia veneiden pienoismalleja.
Rymättylä-Seuran perinnetoimikunta on pitänyt kiitettävästi huolta siitä, että Aahollissa on riittänyt kiinnostavaa nähtävää. Syksyn mittaan talossa on tanssittu gramofonien tahdissa. Vuoden viimeinen näyttely kertoo jatkosodan alkupuolen vaikeista vaiheista.
Perinnetoimikunnan aktiivi Harri Räikkä toteaa, että Heta Saarelaisen töitä on jo pitkään toivottu näyttelyyn Rymättylään. Aahollin näyttelyyn kannattaa lähteä ripeästi, sillä se on esillä vain tammikuun puoliväliin saakka.
Heta Saarelainen on antanut näyttelykokonaisuudelleen nimeksi ”Ennen kevättä”. Kankaalla akryylivärein maalatut työt ovat valmistuneet vuosina 2010 ja ja 2011.
Taiteilija muistelee tunnelmia ja maisemaa vuoden takaa, jolloin näyttelyn työt syntyivät.
Hanget kasvoivat ja pakkanen kiristyi, kaikki tuntui pysähtyvän. Pysähtyneisyys sisälsi myös odotusta. Sitä oli hangen alla ja sitä oli myös kuvataiteilijan omassa elämässä. Kolmas lapsi oli tulossa.
– Minulle ihmisenä olo ja ympäröivä maailma ovat jokapäiväinen ihme ja maalaaminen keino tutkia ja lähestyä tätä ihmettä. Mitä pidemmälle kuljen, sen syvemmäksi paljastuu elämän ristiriitaisuus ja runsaammaksi käy sävyjen kirjo, Heta Saarelainen sanoo.
Näyttelyn pienoisveneet tuovat Kari Saarelaisen mieleen ennen kaikkea lapsuusajan elokuut Kustavissa. Perheettömänä elämänsä elänyt Saarelaisen setä Asser Sjögren piti kesälomansa aina elokuussa.
Sjögren syntyi Lypertössä kustavilaiseen luotsisukuun. Kun hän ei lapsena koetun sairauden aiheuttaman fyysisen vamman takia voinut ryhtyä luotsiksi ja lähteä isänsä ja veljiensä tapaan merille, hän opiskeli varanotaariksi ja teki pitkän työuran vakuutusyhtiössä.
Rakkaus mereen ja saaristoon toteutui pienoismallien rakentamisessa. Asser Sjögren rakensi poikamieshuushollinsa keittiössä parikymmentä upeaa pienoisvenettä. Ne ovat nyt hänen veljenpoikiensa hallussa.
Kari Saarelainen muistaa erityisesti, kuinka hän poikasena sai omakseen kosterveneen pienoismallin.Lahjaa seurasivat ankarat varoitukset, jotka kielsivät ottamasta venettä uimareissuille mukaan.
– Vene purjehti hienosti, Kari Saarelainen kertoo. Purjeet ovat ajan saatossa hävinneet, mutta muuten vene on hienossa kunnossa. Aahollin näyttelyssä ovat kosterveneen lisäksi muun muassa luotsivene, kutteri sekä moottori- ja saarisitolaisvene.
Saarelaisten näyttely avataan uuden vuoden vastaanottotilaisuudessa 31.12. klo 23, Aaholli, Kirjalan kirkkokotie 2, Rymättylä.


