Tukea tarjolla hyvinvoinnin luojille
Kulttuuri. Varsinais-Suomen taidetoimikunta myöntää 25 000 euroa avustuksina kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin tarkoituksiin maakunnan alueella toimiville yhteisöille.
Avustus on tarkoitettu yhteisöllisyyden, arjen luovien toimintojen ja ympäristöjen edistämiseen sekä työhyvinvoinnin tukemiseen kulttuurin ja taiteen keinoin. Toimikunta antaa etusijan sellaiselle yhteistyöhankkeille, joista syntyy uusia toimintamalleja.
Avustusta voi hakea kaikkiin taiteen aloihin. Avustus on tarkoitettu käytettäväksi vuoden 2012 aikana. Hakuaika päättyy ti 31.1.2012, ja hakulomakkeita saa netistä www.varsinaissuomentaidetoimikunta.fi kohdasta apurahat ja avustukset.


