Kuusisto: Talviseen Naantaliin on mukava tulla
- Jaakko Kuusisto soitti matkamessuilla romanialaisia tansseja.
Naantalin juhlien vakituisiin taiteilijoihin kuuluva viulisti Jaakko Kuusisto tulee Naantaliin mielellään niin talvella kuin kesällä. Naantalin talvessa kiireinen muusikko rauhoittuu. Kesän kaksiviikkoisilla juhlilla meno on hektisempää, sillä Kuusisto soittaa useissa konserteissa ja myös opettaa.
Parhaillaan viulisti istuu melko tiiviisti kirjoituspöydän ääressä. Jaakko Kuusisto viimeistelee Elina Vähälälle tulevaa viulukonserttoa. Sen kantaesitys on huhtikuussa Lahdessa. Tekeillä on myös sovituksia Stingin musiikista. Tätä herkkua kuullaan helmikuussa niin ikään Lahdessa.
Oulun kaupungin matkamessulavalla viulisti Jaakko Kuusisto soittaa pohjoisen maisema taustallaan. Oulun osastolle Kuusiston toi alkava pesti Oulun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.
– Olen ollut aika pitkään ilman omia musiikkijuhlia. Oulun kutsu kävi sopivaan aikaan, Kuusisto sanailee. Hyvin hoidettujen juhlien taiteelliseksi johtajaksi oli helppo suostua.
Maaliskuussa Jaakko Kuusisto soittaa Naantalin musiikkijuhlien toisessa talvikonsertissa Antonin Dvorakin Pianokvinteton yhdessä Ralf Gothónin, Elina Vähälän, Lilli Maijalan ja Arto Noraksen kanssa.
Naantalin talvikonsertit soitetaan poikkeuksellisesti seurakuntasalissa, koska kirkko on remontissa. Jaakko Kuusistolle seurakuntakeskuksen sali on tuttu, sillä se on kesällä usein muusikkojen harjoitustilana.
– Oikein hyvä sali se on, Kuusisto arvioi seurakuntasalia.
Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tiina Tunturi toteaa, ettei talvikonserttien sarjaa haluttu k katkaista, vaikka kirkkoon ei nyt päästäkään. Seitsemättä kertaa järjestettävät talvikonsertit ovat vakiinnuttaneet asemansa musiikkijuhlien osana.
Alkuun talvikonserttien ohjelma rakennettiin yhden säveltäjän teoksista. Tästä käytännöstä on luovuttu. Talvikonserteissa laulumusiikilla on painava osuus.Tämän vuoden konsertissa kuullaan sopraano Marjukka Tepposta, joka laulaa Robert Schumannin Liederkreisin sekä Toivo Kuulan ja Sergei Rahmaninovin lauluja.
– Tepponen on voittanut merkittävimmät suomalaiset laulukilpailut ja hänestä povataan Soile Isokosken manttelinperijää, kertoo Tiina Tunturi.
Naantalin Musiikkijuhlien talvikonsertit ovat 10.-11.3 Naantalin seurakuntakeskuksen salissa. www.naantalinmusiikkijuhlat.fi.


