Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus
- Arto Noras täyttää toukokuussa 70 vuotta. Musiikkijuhlat kunnioittaa syntymäpäivää 32 sellon konsertilla.
Arto Noraksen mielessä on kysymyksiä Naantalin Musiikkijuhlien ohjelmaa julkistaessaan.
Naantalin Musiikkijuhlien 33. festivaali avaa mittavasta restauroinnista valmistuvan Naantalin luostarikirkon. Juhlamessussa 10.6. uudistettu kirkko otetaan käyttöön. Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää messussa saarnaan.
Mahtuuko Lahti Sinfonia Naantalin kirkon uudelle lavalle? Millainen on remontoidun kirkon akustiikka?
Puhdistetun kirkon akustiikka tulee varmasti olemaan erilainen. Millainen se on, selviää vasta ensimmäisessä konsertissa, kun yleisö täyttää kirkkosalin.
Noras kertoo esimerkin remontin vaikutuksesta:
– Turun akatemian sali pestiin vedellä ja juuriharjalla ja kaiku piteni seitsemällä sekunnilla.
Tämän vuoden juhlilla muusikot soittavat tilapäisellä lavalla. Sen koko testataan heti musiikkijuhlien alkaessa, sillä tänä vuonna orkesterikonsertit on sijoitettu juhlien alkuun. 25 konsertin juhlat avaa English Chamber Orchestra kahdessa konsertissa. Sinfonia Lahti soittaa muun muassa Kalevi Ahon konserton kahdelle sellolle.
– Tässä teoksessa orkesteri on sangen suuri ja teosta onkin jonkin verran puristettu kokoon, jotta soittajat mahtuvat lavalla. Tingitty on lyömäsoittajien määrästä, Arto Noras kertoo. Ahon konsertto on esimerkki juhlien uusiutumisesta. Tavanomaiseen tapaan musiikkijuhlien ohjelmassa on toinen puoli täällä ennen kuulematonta ohjelmaa.
Viime kesän juhlien jälkeen Noras kuuli jonkin verran kysymyksiä esiintyjäkaartistaan, jossa vuosi vuoden jälkeen on paljon samoja muusikoita. Noras pitää tätä luonnollisena, sillä ohjelmat harjoitellaan juhlien aikana ja toisilleen tutut muusikot yltävät vähälläkin harjoittelulla korkeatasoisiin esityksiin.
Noras nosti ohjelmaa julkistaessaan esille myös pari nuorta tulokasta. Merkittäviä sellokilpailuja voittanut Samuli Peltonen soittaa useissa konserteissa, muun muassa English Chamber Orchestran kanssa. Toinen tulokas on Sibelius-viulukilpailun kakkonen ja vakuuttavaa solistiuraa tekevä Petteri Iivonen.
Kamarimusiikin lisäksi ohjelamassa on muitakin musiikin genrejä. Noraksella oli ohjelmasta kysymys myös toiminnanjohtaja Tiina Tunturille: Mitä tämä on?” Kysymys koski Sting-huumaa Kaivohuoneella -konserttia ja Kristoffersalin Sting-iltaa. Lauluyhtye Rajattomasta tuttu Hannu Lepola laulaa Stingin musiikkia.
Festivaali juhlii 70-vuotiasta perustajaansa ja taiteellista johtajaansa professori Arto Norasta. Hän soittaa 32 sellistin kanssa tribuuttikonsertin 15.6. Mukana ovat mm. Piia Komsi, Timo Hanhinen, Riitta Pesola, Martti Rousi, Jussi Vähälä sekä Hannu Kiiski.
Musiikkijuhlien uusi konserttipaikka on Ahvenanmaan saariston idyllinen Kökarin kirkko, jonne tehdään konserttiristeily 11.-12.6. Konsertteja on nytkin Merimaskun, Rymättylän, Raision ja Velkuan kirkoissa.
Resitaaleja on nyt neljä. Legendaarinen pianisti, mittavan elämäntyön pianomusiikin parissa tehnyt Elisabeth Leonskaja soittaa Schubertia ja Tsaikovskia konsertissaan 11.6. Naantalin kirkossa. Hänen edellisestä vierailustaan festivaalilla on ehtinyt kulua 22 vuotta. Maailmalla näyttävää uraa tekevän sopraano Camilla Nylundin lied-konsertista yhdessä pianisti Marita Viitasalon kanssa on 12.6. Raision kirkon yökonsertissa 15.6. kitaristi Ismo Eskelinen soittaa Sibeliusta, Britteniä, Albénizia ja Rodrigoa.
Koko ohjelma www.naantalinmusiikkijuhlat.fi. Konserttien liput ovat myynnissä 26.1. lähtien Lippupisteen toimipisteissä sekä Naantalin Matkailussa.


