*

Rannikkoseutu

Sää ja ympäristö

Päivitetty 27.7.2012 09:55, julkaistu 27.7.2012 09:48

SLL toivoo havaintoja jättiputkista

Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa kansalaisia ilmoittamaan luonnossa havaitsemansa jättiputket ja muut haitalliset vieraskasvilajit.

Suomessa esiintyvistä vieraskasvilajeista ovat tällä hetkellä komeimmassa kukintovaiheessaan jättiputket, jättipalsami ja kurtturuusu. Ne ovat nyt kaikkien helpommin tunnistettavissa.

Vieraskasvilajeista tehdyt havainnot voi ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-havaintotietokantaan osoitteessa www.hatikka.fi

Vieraslajit ovat eläin-, kasvi- ja muita eliölajeja, jotka ovat levinneet uudelle alueelle ylittämällä ihmisen avulla lajille muuten mahdottoman leviämisesteen, kuten valtameren tai vuoriston.

Osa vieraslajeista onnistuu kotiutumaan uusille alueille niin hyvin, että ne aiheuttavat haittaa joko ihmiselle tai luonnon alkuperäiselle lajistolle.

Muualta levinneet lajit aiheuttavat vuosittain myös valtavia taloudellisia kustannuksia. Euroopassa menetyksiksi on arvioitu yli 12 miljardia euroa vuodessa.

Keväällä julkaistun Suomen kansallisen vieraslajistrategian mukaan jättiputkilajit on luokiteltu erityisen haitallisiksi lajeiksi, ja ne on tarkoitus hävittää kokonaan.

Jättiputkikasvustot alentavat tontin arvoa ja lajien kasvinesteen sisältämät yhdisteet aiheuttavat kivuliaita palovamman kaltaisia iho-oireita reagoidessaan auringonvaloon.

– Haitallisten lajien hävittäminen tai leviämisen hidastaminen on mahdollista, mutta siihen tarvitaan valppaiden suomalaisten panosta. Tehokkaat torjuntasuunnitelmat vaativat tietoa lajien sijainnista ja lukumäärästä. Sen vuoksi on tärkeää, että suomalaiset ilmoittavat luonnossa näkemänsä vieraslajihavainnot eteenpäin, kertoo biologi Markus Seppälä Suomen luonnonsuojeluliitosta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Muurausmestaruus Raision Tuomiselle

    UUTISET 24.5. 11:03 20

  2. Lehtinen suunnisti mestariksi

    URHEILU 24.5. 10:05 20

  3. Kunttu paini hopeaa

    URHEILU 24.5. 10:05 30

  4. Unita toi pronssia

    URHEILU 24.5. 10:06 20

  5. Kerho tukee tyttöjen minuutta

    UUTISET 24.5. 10:00 20

  6. Kolumni: Surutyötä ja hoitoaamuja

    UUTISET 24.5. 09:58 40

  7. Kallion sisällä pärisee

    URHEILU 24.5. 09:56 20

  8. Messuilla on noin 100 venettä

    UUTISET 24.5. 09:53 20

  9. Miro Lehto kovassa seurassa

    UUTISET 24.5. 09:43 20

  10. Kuka näki törmäyksen?

    UUTISET 24.5. 09:41 30

  1. Legenda elää kirjastossa

    KULTTUURI 3.5. 10:24 1261

  2. Sote-uudistus: Raisio ei välttämättä saa järjestää palveluja itse

    UUTISET 15.5. 12:19 521

  3. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 311

  4. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 411

  5. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 661

  6. Studio 3 syntyi rakkaudesta musiikkiin

    KULTTUURI 22.4. 09:44 1531

  7. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 1062

  8. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1801

  9. Loimu lysähti lomille

    URHEILU 26.3. 12:39 3501

  10. Seurakuntayhtymä pohtii yhä korotusta

    UUTISET 2.5. 10:43 1263

  1. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 661

  2. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1801

  3. Legenda elää kirjastossa

    KULTTUURI 3.5. 10:24 1261

  4. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 542

  5. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2561

  6. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 541

  7. Kirja-arvio: Luostariko köyhä ja askeettinen elinympäristö?

    KULTTUURI 15.3. 15:07 4431

  8. Seurakuntayhtymä pohtii yhä korotusta

    UUTISET 2.5. 10:43 1263

  9. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 1062

  10. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2172

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2561

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 2131

  3. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1971

  4. Kolumni: Kun apupoika autoa nosti

    UUTISET 23.4. 15:13 1931

  5. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1901

  6. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1801

  7. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1783

  8. Kärryn omistajaa ei ole löytynyt

    UUTISET 29.4. 13:20 1701

  9. Fennovoima-päätös viimeistään syksyllä

    UUTISET 12.4. 11:46 2221

  10. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2172

  1. Kuka näki törmäyksen?

    UUTISET 24.5. 09:41 3 0 158

  2. Yhä useampi naantalilaisperhe turvaa ruoka-apuun

    UUTISET 24.5. 09:23 4 1 154

  3. Kallion sisällä pärisee

    URHEILU 24.5. 09:56 2 1 140

  4. Messuilla on noin 100 venettä

    UUTISET 24.5. 09:53 2 1 125

  5. Kerho tukee tyttöjen minuutta

    UUTISET 24.5. 10:00 2 1 109

  6. Lehtinen suunnisti mestariksi

    URHEILU 24.5. 10:05 2 1 109

  7. Kolumni: Surutyötä ja hoitoaamuja

    UUTISET 24.5. 09:58 4 1 106

  8. Miro Lehto kovassa seurassa

    UUTISET 24.5. 09:43 2 1 104

  9. Unita toi pronssia

    URHEILU 24.5. 10:06 2 1 103

  10. Kunttu paini hopeaa

    URHEILU 24.5. 10:05 3 1 103

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot