Kauppapuisto ei etene ilman kaavamuutosta
- NCC osti punaisella rajatun alueen Raision kaupungilta kolme vuotta sitten.
Ohikulkutien varrelle Raision ja Turun puolelle suunnitellun Kuninkojan kauppapuiston toteuttaminen ei ole edennyt odotetusti. Rakennusyhtiö NCC esittää nyt, että alueen kaavaa muutetaan niin, että se mahdollistaa päivittäistavarakaupan sijoittumisen Turun puolelle.
NCC osti Raision kaupungilta kolme vuotta sitten 18 000 neliön maa-alueen Ruoksvuorelta, johon suunniteltiin paikkoja ulkomaalaisille tilaa vievän kaupan ketjuille. Rakennusoikeutta tontilla on 7 000 neliötä.
Voimakkaista markkinointiponnisteluista huolimatta paikka ei ole kiinnostanut ulkomaalaisia ketjuja, jotka ovat toistaiseksi panneet jäihin Suomeen tulon. Osa mahdollisista yrityksistä on lisäksi sijoittunut muualle lähialueelle.
NCC hakee nyt Raision kaupungilta kahden vuoden lisäaikaa aiemmin sovitun rakentamisvelvoitteen täyttämiselle. Kaupunki on suhtautumassa pyyntöön myönteisesti.
Raision edustajat ovat lisäksi keskustelleet Turun edustajien kanssa laajemman osayleiskaavan laatimisesta niin, että se kattaisi Ohikulkutien eteläisen osan lisäksi tien pohjoispuolelle sijoittuvan Kuninkaanlaakson ja Maaliikennekeskuksen alueen.


