Sää ja ympäristö

Päivitetty 3.2.2012 15:50, julkaistu 3.2.2012 15:49

Kavahda pakkasta, talon lämmittäjä!

Ankaran lämmittämisen seuraukset voivat olla tuhoisat.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK varoittaa, että kova lämmittäminen ja jäätyneiden putkien sulattaminen aiheuttavat kovien pakkasten aikaan tulipaloja.

SPEK muistuttaa, että pitkään kylmänä ollut tulisija on lämmitettävä maltillisesti. Nopea ja raju tai pitkään kestävä lämmittäminen voi vaurioittaa tulisijaa ja savuhormia sekä niiden välistä liitosta. Uuniin tai hormiin saattaa syntyä halkeamia, joiden kautta tulipalo pääsee pahimmillaan leviämään koko rakennukseen.

Lämmitys pitää aloittaa hitaasti tulisijan ominaisuuksien mukaisesti. Pesään laitetaan aluksi vain vähän puuta kerrallaan, ja niitä lisätään vähitellen tulisijan lämmetessä. Tulisijoja ja hormeja tulee tarkkailla.

Lisälämmittimien kanssa täytyy olla erityisen varovainen ja noudattaa ehdottomasti suojaetäisyyksiä ja laitteen turvaohjeita.

Pitkittyneet kovat pakkaset ja niiden lauhtuminen aiheuttavat vesijohtoputkien jäätymisen riskin. Putkien jäätyminen tulee estää. Kovalla pakkasella voi jättää putken vuotamaan jäätymisen estämiseksi.

Jäätyminen lisää tulipaloriskiä, koska ihmiset sulattavat putkia esimerkiksi kuumailmapuhaltimella tai nestekaasupolttimella. Kumpikin voi vaurioittaa putkia ja aiheuttaa tulipalon lämmön johtuessa talon rakenteisiin. Kuumailmapuhaltimen ja nestekaasupolttimen käyttö ovat tulityötä ja edellyttävät erityisiä turvatoimenpiteitä.

Jäätyneiden putkien sulattamiseen tarvitaan LVI-alan ammattilainen. Jos suojeluohjetta on rikottu ja aiheutettu tulipalo, seurauksena saattaa olla vakuutuskorvauksen epääminen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 7

  2. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  3. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  4. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  5. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 3

  6. Talvimaailma lasten silmin

    KULTTUURI 7.12. 12:41 102 0 2

  7. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 2

  8. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 2

  9. Alman yt-neuvottelut koskevat Rannikkoseutua

    UUTISET 17.4. 13:01 44 0 2

  10. Kaamoskonsertteja Rymättylässä

    KULTTUURI 16.11. 10:22 90 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot