Mustikkasato kohtalainen, mutta sieniä riittää
- Mustikanpoiminta on tänä kesänä haastavaa, sillä hyvät marjapaikat ovat viimevuotista harvemmassa.
Vaikka mustikkasadosta odotettiin vielä alkukesällä runsainta 15 vuoteen, on sato jäänyt kohtalaiseksi.
Paikoin mustikkaa löytyy runsaasti, mutta esimerkiksi Varsinais-Suomen rannikkoseudulla hyvät marjapaikat ovat harvassa.
Pääsyy viimevuotista heikompaan satoon ovat Metsäntutkimuslaitoksen mukaan kevään hallayöt, jotka verottivat satoa etenkin Länsi-Suomessa.
Toukokuun kukinta-ajan hallan vuoksi vaurioituneita kukkia varisi runsaasti maahan. Kukkia jäi myös pölyttymättä, sillä erityisesti kimalaisia oli mustikkakasvustoissa harvakseltaan.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan mustikan kukinta enteili hyvää satoa, mutta satoennuste laski kesän edetessä. Syynä hyvään ennusteeseen oli luminen talvi, sillä kasvustot säilyivät lumen alla erinomaisessa kunnossa.
Vaikka mustikkasato jää Varsinais-Suomessa viimevuotista runsasta satokautta heikommaksi, löytyy marjaa paikka paikoin runsaasti esimerkiksi mäkien rinteiltä ja muilta korkeammilta paikoilta, jotka säästyivät kevään hallalta.
Metlan mukaan marjat ovat kasvaneet tänä vuonna keskimääräistä suuremmiksi ja niiden laatu on hyvä.
Parhaimmilta kasvupaikoilta mustikkaa voi kerätä kuitenkin noin 15 kiloa hehtaarilta.
Sen sijaan vadelmasato näyttää hyvältä ja esimerkiksi Rymättylässä aromikasta villivadelmaa löytyi viikonloppuna runsaasti.
Sateinen ja viileä kesä pitkitti vadelmien kypsymistä, mutta nyt marjat ovat kypsyneet poimittaviksi.
Puolukasta odotetaan Metsäntutkimuslaitoksen mukaan hyvää satoa, sillä kukintavaihe alkoi Etelä-Suomessa muutamaa päivää tavallista myöhemmin, eivätkä kukinnot juurikaan kärsineet halloista.
Puolukka kypsyy Etelä-Suomen metsissä siten, että punamarjaa päästään poimimaan tavalliseen tapaan syyskuun alkupuolella.
Sateinen kesä on vauhdittanut sienten kasvua ja sienisadosta odotetaankin viime vuoden tapaan erinomaista. Kanttarelleja, mustia torvisieniä ja tattejakin löytää metsistä nyt runsaasti.
Kanttarelleja alkoi nousemaan Etelä-Suomen metsiin jo juhannuksen aikoihin ja parhain satokausi on parhaillaan käynnissä kestäen pitkälle syksyyn saakka.
Rymättylästä kanttarelleja löytyi viikko sitten jo litrakaupalla, joten sienten ystävien kannattaa suunnata tuntemilleen kasvupaikoille.


