*

Rannikkoseutu

Sää ja ympäristö

Päivitetty 10.8.2012 09:52, julkaistu 10.8.2012 09:52

Viileä sää pitänyt sinilevät aisoissa

Sinilevähavainnot ovat viileän ja sateisen kesän ansiosta edelleen vähäisiä.

Merialueilla levää on tällä viikolla havaittu vain vähäisiä määriä Saaristomerellä, läntisellä Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä.

Merimaskun Kirkkosalmen mittauspaikalla levää havaittiin alkuviikon mittauksissa vähän.

Epävakainen ja tuulinen sää sekä pitkien hellejaksojen puuttuminen ovat pitäneet sinilevien massakukinnot poissa merialueilta.

Rajavartioston tekemien lentojen perusteella Pohjois-Itämerellä ei ole tänä kesänä havaittu lainkaan suuria leväkukintoja, jotka viime kesinä ovat peittäneet laajat alueet merta myrkylliseen vaippaan.

Sen sijaan eteläisellä Itämerellä sinilevää oli alkuviikolla runsaasti.

Järvissä sinilevätilanne on merkittävästi ajankohdan normaalitilannetta parempi. Suomen sisävesillä sinilevää havaittiin alkuviikolla 23 virallisella havaintopaikalla, kun sinilevää tarkkaillaan lähes 200 paikassa. Runsaita kukintoja havaittiin vain 4 järvessä.

Sinilevän kiusaamassa Rymättylän Kirkkojärvessä levää on esiintynyt viime vuotista määrää vähemmän. Alkuviikolla levää oli järvessä vähän.

Lounais-Suomen Ely-keskuksen mukaan levää esiintyy sekoittuneena vesipatsaaseen, ja mikäli tuulet tyyntyvät saattaa sinilevä muodostaa pintakukintoja varsin nopeasti sekä meressä että järvissä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Comenius-vieraat ihastelivat asennetta

    UUTISET 22.5. 10:37 20

  2. Me lähdimme 25 vuotta sitten

    UUTISET 22.5. 09:59 20

  3. SB Naantali valitsi valmentajan

    URHEILU 22.5. 09:57 20

  4. Eläkeliiton yhdistys virkistää väkeä

    UUTISET 22.5. 09:56 20

  5. Kaswar beatboxasi voittoon

    UUTISET 22.5. 09:54 20

  6. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 161

  7. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 51

  8. Raisio SM-sarjaan

    URHEILU 21.5. 11:01 70

  9. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 70

  10. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 71

  1. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 161

  2. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  3. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  4. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 171

  5. Legenda elää kirjastossa

    KULTTUURI 3.5. 10:24 1021

  6. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 421

  7. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1591

  8. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1391

  9. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 936

  10. Studio 3 syntyi rakkaudesta musiikkiin

    KULTTUURI 22.4. 09:44 1411

  1. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1591

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  3. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 461

  4. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 462

  5. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 932

  6. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1391

  7. Aluehallintovirasto puuttui päivähoitoon

    UUTISET 15.5. 12:17 450

  8. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 421

  9. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  10. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 936

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 2051

  3. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1881

  4. Kolumni: Kun apupoika autoa nosti

    UUTISET 23.4. 15:13 1851

  5. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1811

  6. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1693

  7. Metallia Mahittulassa

    KULTTUURI 8.3. 12:42 4602

  8. Fennovoima-päätös viimeistään syksyllä

    UUTISET 12.4. 11:46 2121

  9. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  10. Toimittajalta: Luolakarhun klaani

    UUTISET 12.4. 11:42 2111

  1. Me lähdimme 25 vuotta sitten

    UUTISET 22.5. 09:59 2 0 154

  2. Comenius-vieraat ihastelivat asennetta

    UUTISET 22.5. 10:37 2 0 127

  3. SB Naantali valitsi valmentajan

    URHEILU 22.5. 09:57 2 0 114

  4. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 16 1 99

  5. Eläkeliiton yhdistys virkistää väkeä

    UUTISET 22.5. 09:56 2 1 86

  6. Kaswar beatboxasi voittoon

    UUTISET 22.5. 09:54 2 1 78

  7. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 7 1 62

  8. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 7 1 57

  9. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 17 1 55

  10. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 5 1 47

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot