Urheilu

Päivitetty 7.11.2011 21:09, julkaistu 7.11.2011 21:08

EKS oli kevyt suupala nälkäiselle Raisiolle

Kuva: Susanna Palm
Susanna PalmLähetä palautetta toimittajalle
Raision Miamari Lammassaarta ei nykykunnossa pysäytä edes kaksi vastustajaa. EKS:iä vastaan tuloksena kolme maalia ja kolme maalisyöttöä.

Raision Nuorisokiekon ringeten edustusjoukkue haki lauantaina pisteet Järvenpäästä maalein 7–5. Sunnuntaina nähtiin raisiolaisjoukkueen maali-iloittelua, kun RNK voitti EKS:in ringeten SM-sarjassa peräti 11–2.

Parasta viikonlopussa oli huomata, että kun RNK:n tehotykki Susanna Tapani uurasti viikonlopun lätkän parissa, muut pelaajat halusivat kuitenkin ahnehtia itselleen ja joukkueelleen maaleja. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen.

Varsinkin Miamari Lammassaari alkaa näyttää taitojaan ja terävyyttään maalitilanteissa. Molemmissa peleissä kolme häkkiä sekä sunnuntaina vielä kolme syöttöä on saldo, josta on hyvä puskea eteenpäin.

Luvialta täksi kaudeksi Raisioon tullut hyökkääjä ei kadu päätöstään.

– RNK on hyvä joukkue, ja olen oppinut ajattelemaan uudella lailla ringetestä Timo Himbergin valmennuksessa, maalitolpparytinöissä kotoiseksi itsensä tunteva Lammassaari sanoo.

Vikkelä, Eurajoelta kotoisin oleva Lammassaari aloitti liikunta-alan opinnot Vierumäellä tänä syksynä, joten reissaamista treeneihin riittää.

– Se, että käyn yhdessä yhteistreeneissä joukkueen kanssa viikossa vaatii minulta paljon itsekuria ja suunnitelmallisuutta.

Kauden edetessä pelikaverit ovat tulleet tutuiksi ja Lammassaaren tehot ovat paranemaan päin. Samoin Ninni Räty on päässyt syöttöjen ja pelinrakentelun makuun sekä Roosa Aho hyvän päivän tullessa sylkee maaleja taidolla vastustajan selän taakse.

– Hienoa, että meiltä löytyy maalintekijöitä Suskin (Susanna Tapani) lisäksi, Lammassaari toteaa.

Viikko sitten selkänsä loukannut Siiri Kallionpää oli edelleen pois kokoonpanosta.

RNK käytti EKS:iä vastaan maalipaikkansa ehkä hyödykseen paremmin kuin aiemmin. Joukkue pyrki aika suoraviivaisesti maalille ja laukauksissa oli järkeä mukana. Myös uhrautuva hyökkäyspään karvaus, mikä oli joukkueen tavaramerkki jo viime kaudella, tuotti tulosta sunnuntaina.

– Toki jotkin vaiheet olisimme voineet pelata vielä paremmin. Välillä peli meni vähän sähläykseksi, kiteyttää Lammassaari valmentajan pelinjälkeiset kommentit.

Se, miten sarjakärki Lapinlahti, joka on mättänyt vastustajan verkkoon jo 233 maalia tänä syksynä, pysäytetään marraskuun lopussa Kerttulassa, on vielä Lammassaaren mukaan hämärän peitossa.

– Viimeksi Lapinlahdella emme olleet hereillä ottelun alussa. Uskoisin, että kotona lähdemme peliin paljon terävämmin, Lammassaari lupaa Lapinlahden kärsivän ensimmäisen tappionsa tällä kaudella viimeistään Kerttulassa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 7

  2. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  3. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  4. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  5. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 3

  6. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 3

  7. Talvimaailma lasten silmin

    KULTTUURI 7.12. 12:41 102 0 2

  8. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 2

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 2

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot