90-vuotias Löyly on palannut juurilleen
- Keppi lentää minigames-kisoissa vuonna 2005.
Naantalin Löylyn 10. vuosikymmen alkaa maanantaina. Seura ponnistaa juurevasti eteenpäin.
Väistyvä puheenjohtaja Mauno Tegelberg on ollut mukana seuran toiminnassa runsaat 40 vuotta. Koko sen ajan painopisteenä ovat olleet hiihto ja yleisurheilu. Ne voivat isä-Tegelbergin ja poika-Heikki Tegelbergin mukaan hyvin ja tulevaisuus näyttää sitäkin valoisammalta.
Nuorempi T on vielä jonkin aikaa yleisurheilujaoston puheenjohtaja.
Seura perustettiin 27.11.1921 yleisurheilua ja hiihtoa varten. Mukaan liittyivät vähitellen jalkapallo, jääkiekko ja voimistelu. Mutta ne lähtivät myöhemmin omille teilleen.
– VG ensimmäisenä, nimikin sen sanoo, 62, toteaa Mauno Tegelberg.
– Naantalin kaupungin ja liikkujien kannalta erikoisseurojen tulo oli hyvä asia. Toiminta on laadukkaampaa, Tegelberg kiittelee.
Naantalin Löylylle erikoisseurojen synnyt tiesivät sitä, että se itse on jälleen saattanut keskittyä yleisurheiluun ja hiihtoon.
– Niistä ei luovuta. Meillä on hyvät olosuhteet, upea kenttä, sanoo Mauno Tegelberg.
Hiihto tosin on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta siihen panostaminen on jo päätetty.
– Hiihtäjiä on taas ruvennut tulemaan, iloitsevat Tegelbergit.
Yleisurheilussa seura on vakiinnuttanut paikkansa maakunnan kolmen parhaan joukossa. Muut kaksi ovat Turun Urheiluliitto ja Raision Kuula.
Puheenjohtaja antaa ansion sille, että toimitsijoita riittää taas.
– Yhteen aikaan oli pulaa. Nyt on koko minun historiani ajan paras tilanne vetäjistä, hän sanoo. Koulutettuja valmentajia seuralla on kolmisenkymmentä ja seura maksaa koulutuskulut.
– Se ei voi olla näkymättä toiminnassa, jatkaa Heikki Tegelberg. Panos-laatu-suhde on parantunut, mikä näkyy jäsenmäärässäkin. Pienen notkahduksen jälkeen se on kääntynyt nousuun.
Seuralla on 450 jäsentä, joista maksaneita lisenssiurheilijoita on 190. Viime vuonna Suomen urheiluliitto peräti palkitsi Löylyn valtakunnan eniten harrastajamääriä kasvattaneena seurana.
Menestystäkin on tullut. Rami Tuokko, Juha Sola, Antero Luotonen, Kleemolan veljekset kuuluvat ikäluokissaan valtakunnan kärkeen.
Puheenjohtajaa ilahduttaa erityisesti se, että vanhemmat ovat jälleen kiinnostuneet lastensa toimista.
– Aikanaan vanhemmat olivat niin kiireisiä, että toivat lapsensa kuin päiväkotiin. Nyt ne jäävät harjoituksiin ja ovat ruvenneet seuraamaan oman lapsensa kehitystä.
Sähköpostiviestintä ja ahkerasti päivitettävät nettisivut ovat aktivoineet seuran ja vanhempien yhteydenpitoa.
– Palautetta ja kysymyksiä tulee, miehet myhäilevät.
Naantalin Löylyn kaikille avoin 90v-päiväjuhla Kuparivuoren Urheilutalolla la 26.11. kello 14.




