VG-62:n lentistyttöjen peli paranee koko ajan
- Hyvästä yhteishengestä kertoo, että tytöt ovat pelanneet pienellä joukkueella jo kuusi vuotta.
Naantalin ainoa nuorten tyttöjen (-95 syntyneiden) lentopallojoukkue on VG-62. Tytöt pelaavat B-tyttöjen aluemestaruussarjaa, josta parhaimmat joukkueet pääsevät SM-sarjaan. Viime sunnuntain kolme ottelua Naantalissa solahtivat loistokkaasti VG:n voitoiksi.
Hyvästä yhteishengestä kertoo, että tytöt ovat pelanneet pienellä joukkueella jo kuusi vuotta ja tänä syksynä heitä on ensimmäistä kertaa 8 pelaajaa.
– Lentopallo on teknisesti vaikea laji ja vaatii paljon harjoittelua ennen kuin peli alkaa toimia, kertoo joukkueen valmentaja Esko Kauhanen.
– Tässä testaa itseään, että pystyykö viemään joukkuetta eteenpäin. Tietysti myös Annika-tyttären pelaaminen joukkueessa motivoi jatkamaan.
Pienen joukkueen kuusikko-pelaaminen jää harjoituksissa vähäiseksi, mikä luonnollisesti vaikuttaa pelitaidon kehittymiseen.
– Lentopallossa ei voi tulla liian hyväksi, sanoo Carla Pehrsson.
Pelaamisessa palkitsee, kun onnistuu syötössä, lyömisessä, torjunnassa tai itse pelaamisessa vahvistavat joukkueen tytöt.
– Tämä kausi on mennyt hyvin, vaikka puolet pelaajista on kärsinyt erilaisista vammoista, mikä on estänyt harjoituksiin osallistumisen, Esko Kauhanen kertoo.
– Peli paranee koko ajan. Tulevaisuuden tavoitteita hän ei erityisesti aseta, vaan suunnitelmia tehdään vuosi kerrallaan yhdessä joukkueen kanssa.
Palkitsevaa on huomata, kun joukkueen kasvavat taidot ja yksittäisen pelaajat kehittyvät otteluissa. Tytöille pelaaminen itsessään on tärkeää samoin kuin joukkueen hyvä henki.


