Virtanen pamautti kaksi JHT:n verkkoon, Salon kausi ohi
- Matti Virtanen ampui kahdesti kiekon vastustajan verkkoon lauantaina. Voittomaalin purjehti takana Virtasen kikkailuja tutkaileva Otto Lehtonen.
VG-62 pelasi hienon viikonlopun jääkiekon Suomi-sarjassa. Lauantaina kaatui sarjassa edellä ollut JHT komeasti tiukassa sydämentykytyspelissä maalein 6–5.
Ottelu eteni tasaisesti koko ajan, joskin kiekollinen peli oli hieman hermostunutta. Niklas Wevarin 40 torjuntaa vastustajan 30 vastaan piti kotijoukkueen pelissä kuitenkin mukana. Matti Virtanen sivalsi kahdesti kiekon vastustajan verkkoon. Muut maalisaldoaan kasvattaneet olivat Anrei Hakulinen, Marko Mäenpää, Jyri Vähänikkilä ja Otto Lehtonen.
– Pelimme otti taas askeleen eteenpäin. Aallon ja Teerimäen paluu loukkaantumisten jälkeen toi monipuolisuutta avauspelaamisemme, totesi valmentaja Teemu Kettunen lauantain voitosta.
Sunnuntaina VG nappasi helpohkon voiton S-kiekosta maalein 5–2. Siinä Heikki Pusa vuorostaan latasi kaksi maalia kotijoukkueelle.
Kuuden sarjapisteen lisäksi VG:lle tuli viikonloppuna huonojakin uutisia. Ensin Kalle Salon olkapäävamma uusiutui perjantain harjoituksissa, ja hänet leikataan keskiviikkona. Salon kausi on siis paketissa. Sunnuntaina toinen ykköskentän laituri Marko Mäenpää loukkasi polvensa, ja ennuste on alustavasti huono kauden jatkolle.
– Ensin saimme viikon harjoitella uudelleen kootun ykköskentän kanssa, ja sitten se mureni viikonlopussa, murehti Kettunen.
Valmentaja on kuitenkin tyytyväinen kovassa sarjassa viidestä pelistä saalistettuihin yhdeksään pisteeseen. VG on sarjassa nyt kolmantena.
– Kova saavutus, mutta kyllä joukkueelta taitoa ja jaksamista löytyy. Tosin siihen tarvitaan kaikki palikat kohdalleen, jotta tavoite täyttyisi keväällä, Kettunen sanoi.
Hyökkäävää ja taidokasta kiekkoa nähdään ensi viikonloppuna Kuparivuorella taas kahden ottelun verran. Ensin lauantaina vieraaksi saapuu RoKi Rovaniemeltä ja sunnuntaina Ahmat saalistavat sarjapisteitä aurinkokaupungista.


