Hiki tulee katsellessakin
- Kyllikki Lehtonen ihmetteli ja ihaili, kun Marita Oksanen sooloili villasukkajumpan mahdollisuuksia esitellessään.
Lemusta ja Turusta asti tuli väkeä Raision kirjastoon keskiviikkona, kun kaupungin liikuntasuunnittelija Marita Oksanen opasti joukkoja villis- eli villasukkajumppaan.
– Tehokkaan jumpan perusidea on liuuttaa kroppa kuntoon, Oksanen kertoo.
Villasukat vain jalkoihin ja miksei käsiinkin ja sitten liukumaan lattioita, seiniä ja vaikka isoja ikkunapintoja pitkin.
Oksanen on laatinut jumpastaan ohjeen, jonka hän on havainnollistanut 20 kuvalla. Raision liikuntapalveluiden nettisivuilta ohje on tulostettavissa. Helpoiten sen löytää googlettamalla villis-jumppa.
Oksanen on vetänyt liikunta- ja jumpparyhmiä koko ikänsä.
Idea villiksestä sai alkunsa vuosi sitten, kun Oksanen törmäsi norjalaiseen kissaliukujumppaan. Siihen tarvittavat liukutyynyt olisi saanut nettikaupasta 50 eurolla.
Tyyristä.
Oksanen korvasi tyynyt villasukilla ja loi sarjan liikkeistä, joita hän vuosien mittaan kerännyt.
Koekaniinina toimi töissä muun muassa palvelusihteeri Margit Lind-Hiltunen.
– Kyllä oli vatsalihakset seuraavana päivänä kipeinä, Lind-Hiltunen paljastaa.
Oksanen on valinnut 6 perusliikettä. Ikäihmisille on helpommat liikkeet tuoliin tai seinään tukeutuen.
Tulokseen tutustuivat kirjastossa omakohtaisesti kymmenet, ja vielä useammat tungeksivat vierestä seuraamassa.
– Hiki tuli kun katseli, sanoo turkulainen Kyllikki Lehtonen, jonka polvi oli kipeä eikä hän voinut osallistua näytösjumppaan.
– Ukko haki esitteen. Meinaan kokeilla, Lehtonen toteaa.
Lehtosen vieressä istunut Marko Kant arvostelee villiksen ”hemmetin hienoksi”.
– Kun joulu tulee, saa paikat kuntoon, lattiat ja lattialistat puhtaaksi. Ei ole mitään välineurheilua. Näyttää helpolta, muttei ole.
Liisa Rapo Raisiosta ja Matti Pihanperä Lemusta lämpesivät jumppaa koettaessaan.
– Oikein mukava. Kun kivistää, nämä liikkeet auttavat, kiittelee Rapo.
Ohjeet hän nappasi mukaansa. Naisen laaja liikuntakirjo kuubalaisesta vatsatanssista joogaan ja venyttelyihin lisääntyy yhdellä hikoilutavalla.
Pihanperällä liikkeet tuntuivat etupäässä vatsalihaksissa.
– Mielekästä ja hauskaa, mies sanoo.
Pihanperä vetää eläkeläisjumppia tiistaisin Lemun urheilutalolla ja Askaisten koululla.
– Kyllä heti ensi kerralla tehdään näitä.




