Raisiolla jo kaksi voittoa WCC-turnauksessa
Ringeten seurajoukkueiden MM-kisoissa Turussa Raision Nuorisokiekko piti maalintekoharjoituksen ruotsalaista Ulriksdalsia vastaan keskiviikkona. Turnauksen avausottelussa RNK tykitti pisteet kotiin maalein 12–1.
Joukkueiden tasoero oli huomattava, vaikka ruotsalaiset olivat saaneet vahvistuksiksi muutamia suomalaisia, kuten esimerkiksi maalivahti Heidi Ahlbergin ja VG:ssä pelaavan Hanna Ropasen.
Vaikka RNK maalijuhlilla turnauksen aloittikin, puolustuksessa on vielä paljon parannettavaa.
Lapinlahden Luistin voitti kanadalaisen Richmond Hill Lightningin maalein 14–8.
Luvia puolestaan venyi voittoon tiukassa iltaottelussa Kanadan hallitsevasta mestarista Cambridge Turbosista maalein 4–3.
Kupittaalla pelattava turnaus jatkui tänään torstaina RNK:n osalta Cambridgea vastaan ja tulos oli riemukas voitto raisiolaisille maalein 5–2. RNK peli oli aggressiivisempaa ja toimivampaa kuin eilen ruotsalaisia vastaan.
Varsinkin puolustus toimi hyvin ja pääsi tehokkaasti katkomaan vaarallisia kanadalaishyökkäyksiä jo keskialueella. RNK:n maalissa pelannut Heidi Alatalo koppasi ottelun loppupuolella tärkeitä torjuntoja ja loi osaltaan uskoa puolustukseen.
RNK:n ykkösketju oli vahvassa vedossa tehden kaikki joukkueensa maalit. Siiri Kallionpään peli oli liekeissä, hän viimeisteli kaksi maalia. Samoin turnauksen pistepörssiä johtava Susanna Tapani teki kaksi. Petra Ojaranta vemputti yhden maalin.
Paikkoja Raisiolla olisi ollut tehdä maaleja enemmänkin, mutta Cambridgen kilpikonnapuolustus ja varsinkin hyvin pelannut veskari Meghan Pittaway pelastivat monia RNK:n hyvin rakentamia hyökkäyksiä.
Raisiolaiset ottivat kaiken ilon irti vastustajan sumppupuolustuksesta ja jaksoivat rauhassa pyörittää pitkiä hyökkäyksiä kanadalaisten päädyssä.
Toinen peli RNK:lla on illalla klo 19.10, jolloin vastustajaksi kaukaloon hyppää Lapinlahti. Raisio ja Lapinlahti johtavat sarjaa kahdella voitolla.
Tulosseuranta löytyy sivuilta http://tulospalvelu.ringette.fi/live



Hyvä RNK!!!!Tsemppiä finaaliin. Olisipa hienoa saada maailmanmestaruus Raisioon.
Ilmoita asiaton kommentti