Pelaajan into on Vähäsarjan palkka
- Vuoden valmentajaksi Raisiossa valitun Arto Vähäsarjan vapaa-aika kuluu tyttölentopalloilijoita valmentaessa.
Vuoden valmentajaksi Raisiossa valittu Arto Vähäsarja on valmentanut Raision Loimun 1995–97 syntyneiden tyttöjen lentopallojoukkuetta 7 vuotta. Menestystä on tullut niin alueellisestikin kuin kansainvälisesti. Viime keväänä saldoon lisättiin Suomen mestaruuspronssia.
– Parhaana asiana pidän sitä, että joukkue on valmennettu raisiolaisista junnuista, ei kerätty muualta. Saman joukkueen kanssa on tehty tiivistä työtä pitkään, Vähäsarja miettii.
Joukkueesta on noussut myös liuta tyttöjä edustamaan raisiolaista lentopalloilua aluejoukkueisiin.
Pitkäjänteinen työ vaatii sitoutumista valmentajilta ja uskoa pelaajiinsa.
– Minulle riittää innostuneet pelaajat. Saan palkkani niistä, aktiivisesti lentopallopuuhissa mukana oleva Vähäsarja tilittää.
Vähäsarjan valmennustapa, jossa hän huolehtii myös pelaajien urheilullisesta elämäntavasta, on saanut kiitosta osakseen pelaajien vanhemmilta.
Pienen tivaamisen jälkeen Vähäsarja myöntää, että valmennus vie häneltä viikon illat ja osan myös päivistä. Harjoituksia on 4–6 kertaa viikossa ja siihen vielä kahden eri sarjan pelit päälle. Silti häneltä riittää vielä kehitysnäkemyksiä alueen tyttölentopalloilun suhteen.
– Seurojen pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja luoda edellytykset hyvälle juniorityön jatkumolle. Nyt alueelta puuttuu kokonaan tähtäin, eli liigatason joukkue, johon oli mahdollista kivuta esimerkiksi ykkössarjan joukkueiden kautta. Eikä niitäkään ole tarpeeksi, Vähäsarja puuskahtaa.



Onnittelut, ja isot sellaiset!! Hienoa että edes jollakin tavalla muistetaan juniorivalmentajaa. Pyyteettömiä valmentajia, jotka tekevät aidosti työtä junioreiden eteen on aivan liian vähän. Hyvä Arto, jaksamista samaan malliin.
t: Perässä hiihtäjä :)
Ilmoita asiaton kommentti