Urheilu

Päivitetty 30.1.2012 17:15, julkaistu 30.1.2012 17:13

50-vuotias VG painottaa yhteistyötä

Aika harvan jalkapallojoukkueen varamiehenä on ollut Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni. VG:ssä sekin on koettu. Kuvassa äärimmäisenä oikealla Pauno Kymäläinen.Toinen VG-legenda keskellä kuvaa: Rauli Kiki Jokiranta.

Yhteistyötä seuran sisällä ja yhteistyötä seurojen kesken, liikuntaväen yhteistyötä yli kuntarajojen. Niitä tavoittelee VG-62:n puheenjohtaja Lasse Sihvo.

Jalkapallo, jääkiekko ja lentopallo tulivat VG:n lajien valikoimaan silloin, kun Naantalin Löylyn palloiluihmiset perustivat oman seuran. Taitoluistelu ja ringette ovat tulleet lajien kirjoon myöhemmin.

Jaostot ovat toimineet seuran sisällä itsenäisesti - ehkä hieman liikaakin omissa ympyröissään. Puheenjohtaja peräänkuuluttaa seurahenkeä ja uskoo sen olevan löytymässäkin. Seuralla on menossa esimerkiksi projekti, jossa eri lajien valmentajille on yhteistä valmennusta.

Seurojen välistä yhteistyötä Naantalissa on tiivistänyt seuraparlamentti, jonka toimintaa Sihvo kiittää. Hän uskoo, että yhteistyössä olisi edelleen kehittämisen mahdollisuuksia. Lajien harjoituksia voitaisiin hyödyntää ristiin, taitoluistelijat voimistelijoiden tanssiharjoituksia, jäälajit kesällä yleisurheilua.

Urheiluseuran tavoitteena on tarjota harrastajille hyvää palvelua kohtuullisin kustannuksin. Lasse Sihvo toteaa, että harjoitteluaikoja seura on hankittava myös Naantalin ulkopuolelta. etenkin jäälajien harrastuspaikoilla on jatkuvasti ylikuormaa.

Jääajan niukkuus on koko maakunnan ongelma. Sihvo suuntaa katsetta Maskuun, mistä jäähalli puuttuu kokonaan.

Juhlan kunniaksi VG-62 on teettänyt ensimmäisen historiikin. Sen on koonnut naantalilainen Anne Pentti. 192-sivuinen nelivärinen historiateos julkistetaan 50-vuotisjuhlassa.

– Historiikin kirjoitusprojekti on ollut hieno kokemus kaikille mukana olleille. Hienoon seuraan liittyy paljon hienoja muistoja, ja ne saadaan nyt välitettyä eteenpäin. Monta muistoa ja henkilöä on saatu mukaan, mutta moni on jäänyt mainitsematta, Lasse Sihvo kuvaa historiikin valmistumista.

50-vuotispäiväänsä seura juhlii kahdella tilaisuudella lauantaina 4. helmikuuta. Päiväjuhla on Naantalin Urheilutalossa ja iltajuhla kylpylässä.

Juhlakausi alkoi toiminnassa jo elokuussa, kun seura kokosi juniorinsa näyttävään tapahtumaan. Taitoluistelujaosto oli syksyllä järjestämässä Turku-hallissa suuria SM-valintakisoja. Ringetten juhlaa olivat vuodenvaihteen tienoilla järjestetyt juniorien ringettefestivaalit.

VG:n vanhoja perinteitä tutkittaessa esiin nousi muun muassa haasteottelu, jossa VG:n satakiloiset ja kaupunginvaltuusto ovat olleet vastakkain. Tämä haastetapahtuma on ollut suosiossa 1960-70-luvuilla. Sen elvyttämistä pohditaan parhaillaan.


AVAINSANAT: urheilu, seuratoiminta

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 8

  2. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  3. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  4. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  5. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  6. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 3

  7. Talvimaailma lasten silmin

    KULTTUURI 7.12. 12:41 102 0 2

  8. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 2

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 2

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot