Tuori ja Honda valmiina starttiin
- Mitä tarvitsee rallimies? Rahaa. Joni Tuori pitelee vahvasti nastoitettua kilparengasta, kappalehinta 500 euroa.
Ralli. Auto on korjattu. Joni Tuori keskittyy voittamaan.
Merimaskulaisen ralliautoilijan Joni Tuorin, 20, viime vuosi oli rikkonainen armeijan takia. Autokin rikkoutui kauden päätöskilpailussa lokakuussa Naantalin Seudun UA:n Rantarallissa.
Kuumeen takia Tuori oli kisassa jo harkinnut keskeyttämistä, mutta jatkoi sittenkin. Sairaalle miehelle tuli kohtalokas kohtalokas virhearvio toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
– Ajoin ulos, auto pyörähti pari volttia, Tuori muistelee.
Mies itse pysyi ehjänä, mutta Honda Civiciin piti vaihtaa keularunko, puskuri ja oikea kylki. Laittoon meni pari kuukautta, mutta joulukuusta lähtien Tuori on treenannut lujaa.
Taattisten tilalla 1,6 kilometrin siivu metsätietä toimii harjoituspätkänä, testikilometrejä tulee myös Keski-Suomessa Uuraisilla. Tiimi hakee jousitukseen parhaita säätöjä ja renkaita testataan eri kelejä varten. Selvitetään, käytetäänkö jääpyörää vai lumipyörää vai näiden yhdistelmiä.
Tuori ei vähään tyydy. Tavoitteena on ykkössija rallin Suomen junioreiden mestaruussarjassa (www.rsjm.fi/sarja). Osakilpailuja on 5, koska aloituskilpailu Jämsässä peruttiin, talvella 2 ja kesällä 3.
Vain yksi kilpailu on ennakkotutustuttava, muut ajetaan ”pimeänä”, silloin kaikille jaetaan ajokirja, joista kartturi laskee välimatkat. Vain pahimmat paikat varoitetaan.
Ensimmäinen kisa on Orimattilassa helmikuun ensimmäisenä lauantaina, seuraava Oulussa 18.2.
– Paineet ovat kovat, ja taso on kova. Joka kisaan lähdetään voitto tavoitteena, Tuori sanoo.
Tällä hetkellä Tuori hankkii elantonsa rakennuksilta, Hartelan työmaa on Turun satamassa. Todellinen tavoite on ralliammattilaisuus.
Tuori tietää, mitä sen saavuttaminen edellyttää: paljon rahaa, paljon kilometrejä autolla ja hyvät sijoitukset.
– 2–3 vuoden päästä nimen pitää olla Suomessa tunnettu ja vähän ulkomaillakin. Kyllä sinne on pitkä matka, mies tunnustaa.
Taustalla Tuorilla on muun muassa oma isä Ari Tuori, kartturina setä Jari Tuori ja huoltojoukoissa 5 miestä, toistaiseksi vapaaehtoispohjalta.
Mitä miettii rallimies lähdön hetkellä?
– Lähdössä puristan rattia. En näe muuta kuin valot, joista näkee kun aika laskee. Ajatukset ovat lähtöön keskittymisessä, siinä voi voittaa sekunnin, kaksi. Koko pätkän aikana on tilassa, ei ajattele muuta kuin jarrutuspaikkoja ja ajolinjoja. Maaliin tulon jälkeen kypärä pois päästä ja olo alkaa tasoittua. Koko rallipäivänä mikään muu ei pyöri mielessä kuin ralli. Ei ole oikein nälkäkään. Uni tulee äkkiä rallipäivän jälkeen, kertoo Joni Tuori.


