Urheilu

Päivitetty 3.2.2012 11:26, julkaistu 2.2.2012 19:13

Tapanin ilmaveivi kruunasi ringetteillan

Kuva: Susanna Palm
Susanna PalmLähetä palautetta toimittajalle
Melkein maalissa. Susanna Tapanin ilmaveiviyritys hauskutti vähäistä yleisöä Kerttulan illassa. Maalivahti Tiia Hurskainen hyvin mukana, eikä rengas päässyt sujahtamaan maaliin, vaikka kuvassa näkyykin kilpikäden ja tolp

Raision Nuorisokiekon ringeten edustusjoukkue napsi helpot pisteet naapuriseura VG-62:sta ringeten SM-sarjassa. Maalit 18–3 kotijoukkueelle kertovat oleellisen ottelun kulusta.

Vain ensimmäinen erä oli tasaisempi, RNK maalasi vain kahdesti. Kolmessa muussa erässä maaleja tuli 5, 6 ja 5, vieraiden saadessa maalittoman ensimmäisen erän jälkeen jokaisessa erässä yhden.

Raisiolla maalissa pelasi Saara Viljanen, VG:stä Raisioon hypännyt maalivahti Kirsti Saarinen oli luukkumiehenä. VG:ltä maalissa aloitti Erika Lampi, joka sai kuitenkin kolmannessa erässä tehdä tilaa Tiia Hurskaiselle.

Illan kruunasi tehopisteitä yhteensä 13 tehneen Susanna Tapanin ilmaveiviyritys ottelun viimeisessä hyökkäyksessä. Maalia siitä ei tosin tullut, vaikka lähellä sekin oli.

– Olemme harjoitelleet tuota treeneissä. Harmi vaan, että nostin rengasta liian aikaisin maalin takana, olisi pitänyt malttaa hieman kauemmin ja sitten nostaa, Tapani virnuili pelin jälkeen.

RNK:n ykköskenttä oli muutenkin vedossa, Siiri Kallionpää teki Tapanin 6 maalin jälkeen seuraavaksi eniten, eli 5 maalia.

Toisesta kentällisestä Jonna Hellstenkin pääsi mukaville pistelukemille, 2 maalia ja 4 syöttöä.

Ennen keskiviikon iltapeliä RNK:n valmentaja Timo Himberg kuvaili naapurikahinaa hyväksi harjoitukseksi ennen viikonlopun kärkipelejä.

Lauantaina RNK matkustaa Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi ja sunnuntaina on Kerttulassa Luviaa vastaan tiukka taistelu kotiedusta pudotuspeleihin.

– Luvia kaatuu varmasti sunnuntaina, kunhan jaksamme tehdä nöyrästi töitä ja pelata omaa tehokasta peliämme, Tapani uskoo.

Luvia ja Raisio ovat sarjassa toisena ja kolmantena tasapistein. Luvia on kuitenkin edellä yksi maali enemmän tehtynä.

Haukat on neljäntenä.

VG:llä on lauantaina Kuparivuorella EKS, jonka voittaminen nostaisi naantalilaiset jo pisteen päähän Espoosta ja pois jumbosijalta. Sunnuntaina VG matkustaa Lapinlahdelle.

Ringeten SM-sarjaa: VG–EKS, Kuparivuorella lauantaina 4.2. klo 13.30 ja RNK–Luvia, Kerttulassa sunnuntaina klo15.30.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 22:44

Kateelliset huutelee taas

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.2.2012 12:26

Tapsan maalialuerike ja jos maila osuu maalivahtiin, niin 2 minuutin jäähy huitomisesta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 8

  2. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  3. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  4. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  5. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  6. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 3

  7. Talvimaailma lasten silmin

    KULTTUURI 7.12. 12:41 102 0 2

  8. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 2

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 2

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot