*

Rannikkoseutu

Urheilu

Päivitetty 23.4.2012 10:23, julkaistu 23.4.2012 10:21

Toimittajalta: Heinikangas MaPSiin?

Rannikkoseudun saamien tietojen mukaan viime kaudella liigauransa lopettanut TPS:n ex-kippari Jarno Heinikangas on nähty kirmaamassa MaPSin harjoituksissa. Heinikangas ei halunnut asiaa vielä lehdelle kommentoida.

Heinikankaan mukaantulo MaPSin joukkueeseen olisi kyllä piristävä uutinen alueen palloilulle. VG on aloittelemassa kolmosen kauttaan omin tavoittein ja MaPSin tavoite nousta kakkoseen ei olisi mitenkään mahdoton Heinikankaalla vahvistettuna.

Ei yksi pelaaja kesää tee, mutta Heinikankaan tapauksessa kohottaisi varmasti jokaisen pelaajan profiilia sekä toisi joukkueen tekemiseen enemmän ammattimaisuutta. Myös paikallisottelusta VG:n ja MaPSin välillä voi tulla upeaa viihdettä kenttien päästessä kunnon viheriöintiin.

Minä ainakin odotan innolla Heinikankaan ja muiden pukkauksia sekä Maskun että Naantalin auringon alla. Jotenkin tuntuu, että futiksen saralla eletään alueellamme kihelmöivää kesää.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)28.4.2012 13:03

Heinikangas pelasi ensimmäisen pelin MaPsin väreissä perjantaina TPK:ta vastaan. Matsi päättyi 3-3 ja Heinikankaan tehot heti 1+1

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 20

  2. Raisio SM-sarjaan

    URHEILU 21.5. 11:01 40

  3. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 40

  4. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 40

  5. Vaisrock rules!

    KULTTUURI 21.5. 09:46 40

  6. Tanssija tähtää kirurgiksi

    UUTISET 21.5. 09:38 40

  7. Taitavat tyypit

    UUTISET 20.5. 20:04 60

  8. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 51

  9. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 71

  10. Jollakouluja koko kesä

    URHEILU 20.5. 20:13 60

  1. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 916

  2. Studio 3 syntyi rakkaudesta musiikkiin

    KULTTUURI 22.4. 09:44 1391

  3. Naantali saattaa sulkea päiväkoteja

    UUTISET 12.4. 12:03 2281

  4. Kaupungin Walkers-ratkaisu lykkääntyy

    UUTISET 30.4. 11:11 981

  5. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1361

  6. Loimu lysähti lomille

    URHEILU 26.3. 12:39 3361

  7. Kirja-arvio: Luostariko köyhä ja askeettinen elinympäristö?

    KULTTUURI 15.3. 15:07 4291

  8. Seurakuntayhtymä pohtii yhä korotusta

    UUTISET 2.5. 10:43 1123

  9. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 51

  10. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 71

  1. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1491

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2301

  3. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 441

  4. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 442

  5. Aluehallintovirasto puuttui päivähoitoon

    UUTISET 15.5. 12:17 430

  6. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 912

  7. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 916

  8. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1361

  9. Kirja-arvio: Luostariko köyhä ja askeettinen elinympäristö?

    KULTTUURI 15.3. 15:07 4291

  10. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1673

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2301

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 2031

  3. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1861

  4. Kolumni: Kun apupoika autoa nosti

    UUTISET 23.4. 15:13 1831

  5. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1791

  6. Opettajajärjestö vaatii Raisiolta vaihtoehtoja

    UUTISET 12.4. 11:40 2326

  7. Toimittajalta: Luolakarhun klaani

    UUTISET 12.4. 11:42 2091

  8. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1673

  9. Naantali saattaa sulkea päiväkoteja

    UUTISET 12.4. 12:03 2281

  10. Fennovoima-päätös viimeistään syksyllä

    UUTISET 12.4. 11:46 2101

  1. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 4 0 24

  2. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 4 0 24

  3. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 5 1 10

  4. Oikaisu: Silakkatempaus on lauantaina 25.5.

    UUTISET 17.5. 10:08 22 1 5

  5. Nuoret auttoivat vartijoita riehujan taltuttamissa

    UUTISET 17.5. 10:31 23 1 5

  6. Kolumni: Aivan aluksi haluan liittää

    UUTISET 20.5. 20:07 6 1 5

  7. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 7 1 5

  8. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 2 1 5

  9. Springteenin konsertissa kolme lottovoittajaa

    UUTISET 8.5. 14:01 65 1 4

  10. Suomen kieli sujuu jo hyvin

    UUTISET 13.5. 11:03 31 1 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot