*

Rannikkoseutu

Urheilu

Päivitetty 25.5.2012 11:53, julkaistu 25.5.2012 11:45

Menestys toi kesä-harjoitteluun vapaat kuviot

Kuva: Susanna Palm
Susanna PalmLähetä palautetta toimittajalle
Benjamin Martti ja Ella Malinen hiovat vapaita kuvioita Boleron salilla tulevana kesänä. Wienervalssi liitelee, kuten he lempitanssiaan kuvaavat.

Raisiolainen kilpatanssitanssipari Ella Malinen ja Benjamin Martti uurastavat tulevana kesänä kilpatanssin vapaiden kuvioiden parissa.

Juniorisarjoissa tanssiva pari sai ikäkausimestaruuspronssia viikko sitten käydyissä kisoissa. Talven kilpailukauden aikana tullut menestys toi myös nousun ylempään luokkaan, eli B:hen. Se, tarkoittaa, että ennalta määrättyjen kuvioiden lisäksi parin ohjelmisto saa sisältää myös vapaita kuvioita. Niitä Ella ja Bene aikovat harjoitella valmentajiensa ohjeiden mukaisesti koko kesän.

Lattareissa heitä valmentaa Tanssii tähtien kanssa kisasta tuttu helsinkiläispari Katja Koukkula ja Jussi Väänänen. Vakiotansseissa valmentajina toimivat Niina ja Harri Antikainen. Parin päävalmentajana toimii maskulainen Jussi Kaksonen.

14-vuotiaat tanssijat ovat tanssineet parina yhdessä kaksi vuotta. Harjoittelussa, samoin kuin tanssilattialla näkyy upeasti toimiva yhteistyö ja se, että molemmat nauttivat suunnattomasti siitä, mitä tekevät yhdessä.

– Bene vie tosi hyvin. Lisäksi meillä on samat tavoitteet kehittymisen kannalta, kehuu Ella partneriaan.

Benjamin kertoo Ellan vahvuudeksi myötäilemisen taidon.

– Ella oppii nopeasti ja on hyvä seuraamaan. Sitten on vielä yksi meidän välinen juttu, mutta sitä ei voi kertoa, Bene sanoo ja katsoo Ellaa silmiin.

Parin tavoitteena on päästä ensi syksynä ikäsarjan SM-kilpailujen 12 parhaan joukkoon 10-tansseissa, mikä sisältää sekä lattarit että vakiot. Myöhempi tavoite on molemmille yhtä kirkas.

– Suomen mestaruus aikuisena. Ehkä jopa EM-kisat ja olympialaiset.

Tanssiseura Bolerossa tanssia harrastava pari on erittäin tyytyväinen harjoittelumahdollisuuksiinsa. Koulun jälkeen pari on tuttu näky Alhaistentiellä sijaitsevalla salilla harjoittelemassa.

Kesällä pari harjoittelee sekä Raisiossa että Helsingissä vuoroviikoin. Rahaa yksityistunteihin ja tanssiasuihin kuluu, mutta se ei Ellan ja Benen vauhtia hidasta.

– Olimme keväällä tanssin mekassa Blackpoolissa kisaamassa, ja se kokemus toi kyllä nostetta urallemme. Haluamme saavuttaa vielä enemmän ja harjoitella sen eteen, molemmat toteavat päättäväisenä.

Tanssiseura Boleron kevätnäytös Naantalissa Kristoffer-salissa lauantaina 26.5. klo 14 ja 17.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)15.7.2012 15:40

Oikein kaunis pari!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 121

  2. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 60

  3. Oikaisu: Silakkatempaus on lauantaina 25.5.

    UUTISET 17.5. 10:08 60

  4. Kamera löytyi tieltä

    UUTISET 17.5. 10:10 50

  5. Sturm und Drang Kuparockiin

    KULTTUURI 16.5. 13:21 100

  6. Oppilaille muistutus liikunnan tärkeydestä

    UUTISET 17.5. 10:33 50

  7. Nuoret auttoivat vartijoita riehujan taltuttamissa

    UUTISET 17.5. 10:31 50

  8. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 122

  9. Perennat vaihtoon Friisilässä

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 17.5. 10:29 50

  10. Ylinopeus kavalsi rattijuopon

    UUTISET 17.5. 10:28 40

  1. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 122

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2141

  3. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 121

  4. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1311

  5. Metallia Mahittulassa

    KULTTUURI 8.3. 12:42 4432

  6. Naantali saattaa sulkea päiväkoteja

    UUTISET 12.4. 12:03 2071

  7. Kaupungin työntekijät saavat hieman käyttää facebookia

    UUTISET 29.4. 11:44 821

  8. Seurakuntayhtymä pohtii yhä korotusta

    UUTISET 2.5. 10:43 903

  9. Kirja-arvio: Luostariko köyhä ja askeettinen elinympäristö?

    KULTTUURI 15.3. 15:07 4071

  10. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 61

  1. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1311

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2141

  3. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 1871

  4. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1711

  5. Kärryn omistajaa ei ole löytynyt

    UUTISET 29.4. 13:20 1401

  6. Anni tanssii tähtiin

    KULTTUURI 15.2. 13:02 4991

  7. Kaupungin Walkers-ratkaisu lykkääntyy

    UUTISET 30.4. 11:11 781

  8. Raisio voi lomauttaa henkilöstön 6 päiväksi

    UUTISET 8.4. 14:14 2283

  9. Seurakuntayhtymä pohtii yhä korotusta

    UUTISET 2.5. 10:43 903

  10. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1601

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2141

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 1871

  3. Ensimmäiset mukulat multiin

    UUTISET 17.4. 10:20 1781

  4. Lomautusesitys tyrmistytti opettajat

    UUTISET 10.4. 09:56 2533

  5. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1711

  6. Tunkeutuja toi pelon perheeseen

    UUTISET 10.4. 10:42 2491

  7. Toimittajalta: Luolakarhun klaani

    UUTISET 12.4. 11:42 1951

  8. Metallia Mahittulassa

    KULTTUURI 8.3. 12:42 4432

  9. Raisio voi lomauttaa henkilöstön 6 päiväksi

    UUTISET 8.4. 14:14 2283

  10. ABC tuo 40 työpaikkaa

    UUTISET 10.4. 16:20 2041

  1. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 12 1 75

  2. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 12 2 66

  3. Nuoret auttoivat vartijoita riehujan taltuttamissa

    UUTISET 17.5. 10:31 5 2 57

  4. Ylinopeus kavalsi rattijuopon

    UUTISET 17.5. 10:28 4 2 51

  5. Oppilaille muistutus liikunnan tärkeydestä

    UUTISET 17.5. 10:33 5 2 49

  6. Perennat vaihtoon Friisilässä

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 17.5. 10:29 5 2 48

  7. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 6 2 45

  8. Rakennustoimisto Jussit Oy urakoi Kultarannan koulun

    UUTISET 17.5. 10:25 5 2 14

  9. Kamera löytyi tieltä

    UUTISET 17.5. 10:10 5 2 14

  10. Miinus onkin plussaa

    UUTISET 17.5. 10:24 5 2 12

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot