VG rynni TuTon nurin
- Keskikentän Riku Sjöroos taisteli pallosta TuTon pelaajien kanssa.
VG-62 voitti keskiviikkona Turun Toverit selvin 3–0-numeroin jalkapallon kolmosdivisioonan ottelussa Naantalin Kuparivuorella.
Naantalilaiset saivat matsiin salama-alun, sillä alle minuutin pelin jälkeen iski kotijoukkue pallon ensimmäistä kertaa Turun Toverien maaliin.
Lauri Lavonen laukoi 16 metristä voimalla kohti Jesse Peltosen vartioimaa TuTo-maalia. Peltonen torjui vedon eteensä ja ensimmäisenä paluupalloon ennättäneellä Petteri Peltolalla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin.
Maalin jälkeen naantalilaiset vyöryivät voimalla turkulaisten maalille, samalla kun suurelta osin ulkomaalaistaustaisista koostuvat TuTolaiset keskittyivät suunsoittoon ja tuomarien haukkumiseen.
Avauspuolikkaan luonnetta kuvaa se, että TuTo laukoi ensimmäisen kutinsa kohti VG-vahti Marko Pirilää vasta 27 minuutin kohdalla, kun Cuong Tran pyssytti vajaasta 20 metristä kudin vasempaan alanurkkaan.
Kun peliä oli käyty reilut 30 minuuttia Riku Sjöroos keskitti pallon matalana rangaistusalueelle, josta Lavonen jatkoi pallon suoraan TuTon maalille. Peltonen onnistui torjumaan vedon, mutta paniikki TuTon puolustuksessa jatkui.
Pian pallo ajautui pian Jere Uusitalolle, joka sijoitti nahkakuulan tarkalla laukauksella oikeaan alanurkkaan, vieden VG:n kahden maalin johtoon.
Puoliajan lopulla peli jatkui VG:n hallinnassa. Turkulaisille siunaantui kuitenkin hyvä maalipaikka kun Hushyar Aftab pelattiin puolittain läpi rangaistusalueelle.
Pirilän oikea-aikainen vastaantulo ja torjunta estivät kavennusmaalin synnyn.
Toisella puoliskolla VG:n hyvä ote pelistä herpaantui hetkeksi ja turkulaiset pääsivät paremmin otteluun mukaan. Selvät maalipaikat jäivät kuitenkin uupumaan.
Puoliajan lopulla parhaimmat paikat siunaantuivat jälleen naantalilaisille. Aktiivisesti pelanneelle Lauri Lavoselle avautui tukuittain paikkoja, mutta Jesse Peltosen torjunnat ja vetojen suuntautuminen ohi estivät maalien synnyn.
Kun pelikello näytti jo 90. minuuttia onnistuivat kelta-mustapaidat maalinteossa vielä kertaalleen kun Petteri Peltola iski illan toisensa jatkamalla Tomi Virran matalan syötön rangaistusalueen keskeltä vasempaan alanurkkaan.
Keskiviikon voitto oli VG:lle jo kauden kolmas voitto TuTosta.
Naantalilaiset nousivat voittonsa myötä 19 pisteeseen. Joukkue jatkaa sarjan seitsemäntenä.
Eroa sarjan jumbosijalla majailevaan Jyrkkälän Tykkeihin on jo 15 pistettä, joten VG:n sarjapaikka varmistuu hyvissä ajoin ennen kauden loppua.


