Uutiset

Päivitetty 10.1.2012 10:29, julkaistu 9.1.2012 18:26

Mapit tyhjiksi ja vapaalle

Kuva: Raija Leppänen
Raija LeppänenLähetä palautetta toimittajalle
Kauko Kangas aloitti virkamiehen uransansa vuonna 1971 projektisuunnittelijana Helsingin seutukaavaliitossa ja on nyt tyhjentänyt mappinsa Naantalin ympäristöviraston johtajana.

Työhuoneen seinustalla on pitkä rivi kirjavia, tyhjiä mappeja. Ympäristöviraston johtaja Kauko Kangas tekee eläkkeelle lähtöä. Yli 40 vuoden työrupeaman tehnyttä virkamiestä tuntuu arveluttavan, mitä äkkipysähdys vauhdikkaan uran jälkeen ihmiselle aiheuttaa.

– Ehkä pitää tehdä enemmän klapeja, Kangas virnistää. Ruotsalaisten saaressa Rymättylässä sijaitseva kakkoskoti pitää hänet liikkeessä niin, ettei lenkille tarvitse lähteä. Kaupunkikoti on Kanta-Naantalissa.

Liikkeellä Kauko Kangas on ollut. Viimeisenä varsinaisena työpäivänään Naantalin kaupungintalon virkahuoneessa hän voi muistella sitäkin iltaa, jolloin istui tuttavien kanssa illalla Namibiassa ja ihmetteli, mikä juhla sai aikaan komean ilotulituksen joen toisella puolen Angolan suunnassa. Aamulla selvisi, että tulitus oli sotaa. Tuli äkkilähtö.

Kuntia, konsulttifirmoja, seutukaavaliittoja ja yliopistoja työuransa aikana kiertänyt Kangas on uransa aikana osallistunut monenlaisiin yhteiskuntien ja yhdyskuntien suunnitteluhankkeisiin sekä Suomessa että Afrikassa.

Afrikassa Kankaalta on mennyt yhteensä 6,5 vuotta neljään eri kertaan. Viimeksi Kangas oli Namibiassa paikallishallintohankkeessa selvittelemässä muun muassa sitä, millä edellytyksillä valtio voi antaa kunnille lisätehtäviä.

– Usein ajatellaan, ettei ohjelmatyö kuulu markkinatalouteen. Meillä ajateltiin, että EU:n tullessa kaikki ohjelmatyö lakkaa, mutta siitä se vasta alkoikin.

Kun mies on utelias ja innokas uuteen, työ on mukavaa. Kangas sanoo saaneensa aina tehdä niitä töitä, joita on halunnutkin tehdä. Ulkomaan keikkoja olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta aikanaan kiertolainen lupasi perheelle, että pysyy vastedes kotimaassa.

Vajaa vuosikymmen sitten Kankaan käsissä olivat palaaminen Libyaan tai Rymättylään lähtö. Kangas tuli valituksi kunnanjohtajaksi Rymättylään. Se oli jo tullut tutuksi konsultoidessa Rymättylän ja Merimaskun teknisten puolten yhdistämistä. Saaristo houkutti. Kunnanjohtajana kului 5,5 vuotta.

Kuntaliitos ja sitä edeltäneet selvitykset teettivät kunnanjohtajalla paljon töitä. Viime päivinä hän on katsellut Turun Sanomissa keskustelun pohjaksi julkaistua kuntarakennekarttaa, joka tutusti muistuttaa vuoden 2006 selvittelyn kuvioita. Seitsemän kunnan selvitys oli esillä Naantalin ympärillä tuolloin.

Kauko Kankaalla on selkeä näkemys kuntarakenneasiasta: Turun seudun neliapilamalli käy. Niin kauan kuin ruotsinkielinen saaristo on oma kokonaisuutensa, suomenkielinen saaristo olkoon omansa Naantalin johdolla.

Uusia kuntarakennetarkasteluja tulee, se on varma. Liian isoja yksiköitä Kangas varoisi, kuntalaisen äänen on pysyttävä kuuluvissa. Sitä lähtijä miettii, mistä kunnat tulevaisuudessa saavat kaikki osaajat esimerkiksi teknisen toimen hommiin.

Kangas on tyhjennellyt mappejaan ja kaappejaan hyvillä mielin.

Naantalin ympäristöviraston johtajana hänen homminaan ovat olleet muun muassa Naantalin maankäytön kehityskuva, Turun kaupunkiseudun rakennemalliasiat sekä poikkeusolojen valmiussuunnitelmat. Nyt pumaskat ovat edenneet kaupunginhallituksen käsittelyyn. Maanantain hallituksen istunto oli Kankaan viimeinen.


AVAINSANAT: hallinto, virkamies,kuntaliitos, kuntarakenne, konsultti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 8

  2. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  3. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  4. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  5. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  6. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 3

  7. Talvimaailma lasten silmin

    KULTTUURI 7.12. 12:41 102 0 2

  8. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 2

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 2

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot