Uutiset

Päivitetty 13.1.2012 09:45, julkaistu 12.1.2012 16:26

Satama tuotti rahaa lähes ennätysmäärän

Kuva: Joni Koski
Joni KoskiLähetä palautetta toimittajalle
Raine Ruohola avasi torstaina sadeviemärin kansia Saharannassa tulevaa kaapelointiurakkaa varten.

Naantalin satamajohtaja Yrjö Vainiala silmäili vuosi sitten huolestuneena sataman tilastoja. Tammikuussa laivojen lastit olivat jäljessä 15 prosenttia edellisvuotta.

Maaliskuun loppuun mennessä tilanne oli kohentunut hieman, mutta miinusta oli edelleen 10 prosenttia. Tilanne parani kuitenkin kesää kohti.

Koko vuoden tonnimäärä jäi lopulta jälkeen edellisvuodesta noin 1 prosentin, eli 100 000 tonnia. 8 miljoonan tonnin raja saavutettiin, nyt neljännen kerran sataman historiassa.

– Kokonaisuutena ihan kelpo vuosi, Yrjö Vainiala summaa.

Tulojen puolesta vuosi oli sataman historian toiseksi paras. Toimintatuotot nousivat 8,6 miljoonaan euroon. Edellisvuoteen verrattuna tulot kasvoivat yli 100 000 euroa.

Menopuolikin onnistui mainiosti, sillä menot jäivät 1,8 miljoonaan euroon. Osa menoista on vielä tulossa kirjanpitoon, mutta Yrjö Vainialan mukaan vuosi oli toimintakatteen osalta historian toiseksi tai kolmanneksi paras. Toimintakate on yli 6,8 miljoonaa euroa.

Sataman liikenteestä 83 prosenttia oli ulkomaanliikennettä, jossa kirjattiin yli 2 prosentin kasvu. Kotimainen rannikkoliikenne väheni edellisvuodesta 17 prosenttia. Aluskäyntejä oli 1 925.

Rekkaliikenteessä tavaraa kuljetettiin 2,14 miljoonaa tonnia, mikä oli 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Matkustajia sataman kautta kulki 50 225.

Nestemäisiä lasteja kuljetettiin 4,4 miljoonaa tonnia, missa laskua oli 6 prosenttia

Kuivia irtolasteja kuljetettiin 1,5 miljoonaa tonnia, eli viidennes enemmän kuin edellisvuonna.

Tälle vuodelle satamalle on asetettu edelleen kovat tulosodotukset. Kaupunginhallitus hilasi sataman tuottoarviota vielä 200 000 euroa ylöspäin satamalaukunnan arviosta.

On hyvin mahdollista, että tästä vuodesta ei tule satamalle niin hyvää kuin viime vuodesta. Yksi syy on Neste Oilin huhtikuinen seisokki, joka pysäyttää öljykuljetukset.

Leutona talvena ei tarvina niin paljon polttoöljyä kuin pakkastalvena, ja hiilen kuljetuksetkin voivat vähentyä. Viljakuljetusten ennakoidaan laskevan viime vuodesta.

– Yleinen taloudellinen tilanne heijastuu rekkaliikenteeseen. Veikkaan, että se laskee, Vainiala sanoo.

Sataman investointibuumi jatkuu vielä ainakin kahden vuoden aikana. Ensin rakennetaan Saharannan uudehkoon roro-laituriin yläramppi, joka on yhteensopiva kaikkien Finnlinesin laivojen kanssa. Ylärampin rakentamiseen on varattu 2 miljoonaa euroa.

Sen jälkeen aloitetaan vanhan roro-laiturin peruskorjauksen suunnittelu. 1,5 miljoonaa maksavan hankkeen toteutus on ensi vuonna.

– Peruskorjaus on pakko tehdä. Emme voi olla vain yhden paikan varassa, Yrjö Vainiala sanoo.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)15.1.2012 15:46

Sataman fuusiosta;
missäs se kaupunginjohtaja asuukaan?

T. Illu

Ilmoita asiaton kommentti

vilhelm13.1.2012 21:32

Satama tuottaa voittoa ja on Naantalille suuri rahasampo, mutta silti eräät tahot haluavat rakentaa kerrostaloja sataman välittömään läheisyyteen. Humaliston kaava on jälleen nostettu tapetille ja kun tähän lisätään into fuusioida satama Turkuun voi vain ihmetellä miksi tietoisesti halutaan tuottoisan sataman toimintamahdollisuuksia heikentää. Sataman työntekijät tekevät arvokasta ja hyvää työtä ja kerrannaisvaikutuksineen satama työllistää erittäin merkittävän määrän kaupunkilaisia.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 9

  2. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 4

  3. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  4. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 4

  5. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  6. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  7. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  8. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 3

  9. Raisiolla jo kaksi voittoa WCC-turnauksessa

    URHEILU 29.12. 15:01 215 1 2

  10. Mika Kuusisto puhaltaa henkeä Loimuun

    URHEILU 15.11. 16:16 61 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot