Kokenut yrittäjä neuvoo: Älä jarruta taantuman aikana
- Bikerpointin yrittäjä Vesa Vieno ennakoi yrityksen liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla.
Keilapallot kumisevat vaimeasti raisiolaisen Biker Pointin tiloissa. Yritys on myynyt moottoripyöräilyn varusteita Raision keilahallin alakerrassa vuodesta 2004.
Ala ei ole helppo, sillä uusien moottoripyörien myynti on laskenut vuodesta 2008 noin 40 prosenttia. Tämä on heijastunut varusteiden myyntiin.
– Uskomme, että lasku olisi pysähtynyt ja näkyvissä olisi hiukan vaaleanharmaata valoa. Parin kuukauden kuluttua nähdään, mikä on todellisuus, yrittäjä Vesa Vieno sanoo.
Hän arvelee yrityksen liikevaihdon pysyttelevän viime vuoden tasolla, eli noin 400 000 eurossa. Kannattavuus säilynee niin ikään samalla tasolla.
Vieno sanoo pitkän yrittäjäkokemuksensa perusteella, ettei taantuman aikana saa jarrutella. Tavaraa pitää olla varastossa, sillä muuten asiakkaat äänestävät jaloillaan.
– Olen huomannut, että ne tämän alan kaupat, jotka ovat ruvenneet jarruttelemaan, ovat jarrutelleet itsensä hengiltä.
Maakuntaennusteen mukaan yritysten näkymät vaihtelevat paljon yritysten välillä. Tilanne on sama myös Vienon toisessa yrityksessä, matkoja järjestävässä BP-Matkat Oy:ssä.
Yritys on löytänyt markkinaraon bussimatkojen järjestämisessä, kun moni matkailualan yritys on niistä luopunut.
Bussimatkojen liikeideaan eivät Vienon kaveritkaan uskoneet, mutta niin vain liikevaihto on loikannut yli 30 prosentin vuosivauhtia.
– Ensimmäisenä vuotena järjestimme 2 bussimatkaa. Tänä vuonna teemme niitä 12, eli viisi enemmän kuin viime vuonna, Vesa Vieno ynnää. BP-Matkojen liikevaihto on tänä vuonna noin puoli miljoonaa euroa.
Markkinointi sujuu pitkälti puskaradion kautta. Moottoripyöräreissuja yritys järjestää kolme.


