Jalostamon uudet uunit odottavat jo seisokkia
- Seisokista vastaava osastopäällikkö Olli Oksanen ja jalostamon johtaja Elina Herrala kertovat, että seisokkia on suunniteltu tiiviisti 2 vuotta.
360 000 työtuntia, 2 000 laitehuoltoa, 60 miljoonaa euroa ja valtava kasa munkkeja.
Osastopäällikkö Olli Oksanen latoo pöytää kunnioitusta herättäviä lukuja loppukeväänä toteutettavasta seisokista, jolloin jalostamon tuotanto pysähtyy 26 päivän ajaksi.
– Tämä on luonteeltaan puhdistusseisokki, jonka aikana toteutetaan monenlaisia parannuskohteita.
Seisokki alkaa pääsiäisen jälkeen, ja jalostamo on tuotannossa jälkeen kesän alkupuolella.
Seisokin ajoituksesta päätettiin vuoden 2009 syksyllä, ja suunnittelu lähti täysillä käyntiin seuraavan vuoden alussa.
Näkyvin investointikohde on kahden prosessiuunin uusiminen. Rakentaminen on loppusuoralla, ja uunit ovat pian valmiita liitettäväksi jalostamon tuotantoprosesseihin. Olli Oksanen kertoo, että prosessiuunit parantavat turvallisuutta ja energiatehokkuutta.
Jalostamon piippuihin seisokki tuo jatkuvatoimiset rikkidioksidipäästöjen mittarit. Tällä kertaa uusittavana on poikkeuksellisen paljon laitteita, joiden käyttöikä on loppumassa.
– Tämä on hieman pienempi seisokki kuin vuonna 2006, Olli Oksanen kertoo.
Varsinaisia tuotantomääriä lisääviä investointeja ei juuri tehdä. Jalostamon johtaja Elina Herrala kertoo, että jalostamolle tärkeästä liuottimien tuotannosta poistetaan pullonkauloja, mikä voi mahdollistaa aiempaa suuremman tuotantomäärän.
Liuottimia ja bitumeja tehdään varastoon jo ennen seisokkia, jotta tavaraa riittää toimitettavaksi asiakkaille seisokin aikana.
Seisokin ajoitukseen vaikuttavat monet asiat, kuten erikoisammattilaisten saaminen ja viranomaisvaatimukset. Toiveissa on, että seisokki ajoittuu ajankohtaan, jolloin jalostamomarginaalit ovat alhaalla. Tällöin tuotantomenetykset jäävät mahdollisimman pieniksi.
– Eniten meitä askarrutti, miten Olkiluodon työvoima vaikuttaa työntekijöiden saamiseen, Olli Oksanen kertoo.
Vaikutus oli odotettua pienempi, eikä pulaa ollut muista kuin painelaitetarkastusten tekijöistä.
– Tarjouksia oli selvästi helpompi saada kuin vuonna 2006.
Tuhannesta työntekijästä noin 700 tulee palvelutoimittajilta, ja loput ovat Neste Oilin ja Neste Jacobsin väkeä. Urakoitsijoina on noin 40–50 yritystä.
Työntekijöitä tulee eri maista, esimerkiksi prosessiuunien rakentamisessa oli mukana puolalaisia rakentajia.
Töitä tehdään pääsääntöisesti vain arkipäivisin, kun usein seisokkien aikana töitä painetaan viikonloppuisinkin.
– Uskomme, että porukka tekee laadukasta jälkeä, kun seisokin lomassa pääsee lepäämään, Olli Oksanen sanoo.
Naantalissa ja Raisiossa seisokkiväen pöllähtäminen paikalle näkyy esimerkiksi majoituspalvelujen kysynnässä ja kauppojen kassoilla.
Seisokin lisäksi jalostamolla on tehty muita investointeja.
Jalostamokentän perälle rakennettiin 15 työntekijälle tarkoitettu tukitila. Räjähdyspaineen kestävistä konteista koottu tukitila maksoi miljoona euroa ja valmistui joulukuussa. Satamassa uusitaan kakkoslaituria.


