Uutiset

Päivitetty 24.1.2012 10:58, julkaistu 24.1.2012 10:57

Takaisinperintä on edennyt korkeimpaan oikeuteen

Kuva: Raija Leppänen
Mika PeltotaloLähetä palautetta toimittajalle
Vaihelan hotellilla ei ole ollut rakennuslupaa vuodesta 2005 lähtien. Hotelli on Velkuanmaan saaressa.

Kaarinalaiset Katariina ja Matti Vaihela ovat valittaneet jo toiseen oikeusasteeseen Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätöksestä periä heiltä takaisin miljoonaa markkaa vastaava tukisumma. Tuki on myönnetty markka-aikaan vuonna 2001.

Asia on nyt korkeimman hallinto-oikeuden eli KHO:n käsittelyssä.

ELY-keskus oli tehnyt huhtikuussa 2011 päätöksen, että Vaihelat joutuvat maksamaan takaisin 168 000 euroa tukea, joka oli myönnetty Saariston Makuja K & M Vaihela Ky -yhtiölle hotellin rakentamista varten vuonna 2001.

Ky on purkautunut ja hotelli myyty, mutta Vaihelat ovat Ky:n vastuulliset yhtiömiehet.

Avustus oli 40 prosenttia rakentamiskuluista. Suomen valtio maksoi tuesta 70 ja EU 30 prosenttia.

Päätöksensä ELY-keskus perusti siihen, että KHO oli kumonnut hotellin rakennusluvan 2005, eikä uutta lupaa ole myönnetty. Tukipäätöksen mukaan rakennuslupa oli ollut hankkeen edellytys.

Vaihelat olivat ensin vaatineet alemmasta oikeusasteesta eli maaseutuelinkeinojen valituslautakunnasta ELY-keskuksen päätöksen kumoamista tai vähintäänkin kohtuullistamista.

Lautakunta hylkäsi Vaiheloiden vaatimuksen joulukuussa 2011, mutta vähensi takaisin maksettavan pääoman 150 000 euroon.

Vaiheloiden valitus valituslautakunnan päätöksestä on kirjattu KHO:ssa tammikuun 10.

KHO on pyytänyt lausuntoa Varsinais-Suomen Ely-keskukselta helmikuun 24. päivään mennessä.

Muualta lausuntoja ei ole pyydetty.

Keskimääräinen käsittelyaika KHO:ssa on 10–11 kuukautta.


AVAINSANAT: Vaihela, hotelli, Velkua

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.1.2012 18:46

Tuttu
Markkaa ei enää ole, mutta viranomaistoiminta on hidasta ja viimeisiä markkaaikaisia sotkuja käsitellään vieläkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 10:44

RS:n tiedoksi,Markka ei enää ole ollut aikoihin käytössä.Mitähän tämä summa olisi ruplissa tai kopekoissa...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 9

  2. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 4 0 5

  3. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 4

  4. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  5. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 4

  6. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  7. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  8. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 3

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot