Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 10:25, julkaistu 1.2.2012 10:24

Valtuutettu Haavisto kuittailee kokoomukselle kuntauudistuksesta

Raision valtuuston maanantainen kokous oli menossa läpi rutiinikaavalla, jossa päätökset hyväksytään yksimielisesti muutaman yksittäisen puheenvuoron saattelemana pikavauhtia.

Tunnelman sähköisti kuitenkin Marjukka Hulkkonen (kok), joka luki valtuustoaloitteen, kun varsinaisen esityslistan asiat oli käyty läpi. Aloitteessa hän esitti, että valtuusto pitää mahdollisimman nopeasti seminaarin, jossa lyödään lukkoon valtuuston strategia koskien kuntauudistusta.

– Valtuuston pitää olla päätöksentekijä, eikä mikään kumileimasin, Hulkkonen vaati.

Seminaarin järjestäminen sai kannatusta valtuutetuilta.

Sen sijaan vasemmistoliitossa herätti närää ajatus, että valtuustoaloitetta ei lähettäisi kaupunginhallitukseen, vaan valtuusto päättäisi suoraan seminaarin järjestämisestä.

Kuntalain 55 pykälän mukaan nimittäin valtuustossa käsiteltäviä asioita koskee valmistelupakko, eli kaupunginhallituksen on ne ensin valmisteltava. Hulkkonen vetosikin pykälään 53, jonka mukaan valtuusto voi päättää sisäisiä järjestelyitään koskevista asioista itsenäisesti.

– Tätä ei tarvitse lähettää byrokraattiseen jatkovalmisteluun, Hulkkonen vakuutti puhujapöntöstä.

Kaupunginlakimies Outi Reinikainen selvitteli tämän jälkeen oikeuskirjallisuudesta kantoja, voitaisiinko seminaarin pitäminen tulkita asiaksi, jota ei 55 pykälä koske.

Valtuusto ei vasemmistoliiton vastustaessa voinut päättää seminaarin järjestämisestä.

– Yli 20 vuoden kokemuksella voin sanoa, että Raisiossa on ollut hyvää ja pääosin ripeää valmistelua. Ei ole syytä muuttaa järjestystä, jossa kaupunginhallitus valmistelee valtuustoon tulevat asiat. Muutenhan tästä tulee hollitupa, jossa huudellaan omia mielipiteitä miten sattuu ja tehdään siltä pohjalta kuntalaisia koskevia päätöksiä, Pekka Närhinen (vas) sanoi.

Marjukka Hulkkonen vaati vasemmistoliittoa ottamaan huomioon, että kyseessä on lainvalmisteluhanke, jossa on nopea aikataulu. Kunnilta odotetaan kannanottoa jo huhtikuussa.

– Meidän täytyy reagoida nopeasti ja pitää seminaari ajoissa, Hulkkonen patisti.

Tämä sai taas keskustan Erkki Haaviston kivahtamaan.

– Ihmettelen, miksi kokoomus haluaa, että kunta ottaa tähän kantaa. Eikö kokoomukselle ole suorempia teitä kertoa mielipidettä pääministerille kuin että valtuusto pitää seminaaria ja pohtii asiaa. Jos kokoomus vastustaa hanketta, niin ottakaa yhteyttä puolueen sisällä, Haavisto sanaili.

Pekka Närhinen luonnehti Haaviston heittoa nerokkaana, mutta Marjukka Hulkkonen oli toista mieltä. Hän muistutti, että Euroopan paikallishallinnon peruskirja edellyttää, ettei kuntarajoja saa muuttaa ilman kunnan kuulemista.

– On etuoikeus kunnalle sanoa oma mielipiteensä asiasta.

Hukkaan ei keskustelu lopulta mennyt, sillä se tulkittiin valtuustoaloitteen lähetekeskusteluksi. Seminaarin pitotapa lähetettiin vanhaan tapaan hallitukselle valmisteltavaksi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  2. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 54

  7. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  8. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  9. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  10. Minimoto varastettu

    UUTISET 19.4. 10:28 1181

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 10

  2. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 4 0 5

  3. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 4

  4. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  5. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 4

  6. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  7. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  8. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 3

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot