Katujen kunnossapidosta pidetään keskusteluilta
- Kaivokadun asukas Ronja Laatu keräsi roskia ja koirankakkoja torstaina kotitalonsa edustalta.
Naantalin Vanhankaupungin asukasyhdistys järjestää kaupungin ympäristöviraston kanssa ystävänpäiväniltana keskusteluillan yhteistyöstä vanhankaupungin katujen kunnossa pitämisestä.
Illassa pohditaan yhdessä sitä, kenelle kuuluvat erilaiset toimenpiteet ja vastuut katujen ylläpidosta ja puhdistuksista, hiekoituksista, lumen aurauksista, ohikulkijoiden roskien keräämisestä, lehtien poistoista tai muista vastaavista asioista.
Lisäksi kerrotaan rakennuslupamenettelyistä, rakennusvalvonnan käytännöistä ja kiinteistöjen ylläpitovastuista sekä miten menetellä puuston ja istutusten kanssa.
Tilaisuuden lopuksi asukasyhdistyksen hallituksen jäsen, kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen kertoo ystävänpäivän historiasta. Tilaisuudessa kuullaan kurkistus helmikuun kyyhkyläisten juhlapäivään.
Naantalin Vanhankaupungin asukasyhdistys perustettiin viime vuoden keväällä, ja sen tarkoituksena on kehittää vanhankaupungin asukkaiden keskinäistä yhteistyötä sekä luoda yhteistyön mahdollisuuksia kaupungin edustajien kanssa.
Tavoitteena on pitää yllä ja parantaa vanhassa kaupungissa asuvien asukkaiden viihtyvyyttä ja vaalia kulttuuriperintöä, rakennuskantaa ja ympäristöä.
– Ystävänpäivän tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita, otamme vastaan myös uusia jäsenilmoittautumisia tapahtumassa, sanoo jäsensihteeri Sari Laatu.
Kuluvana vuonna yhdistyksen suunnitelmissa on tuoda nuoren yhdistyksen toimintaa tunnetuksi asukkaiden keskuudessa, jotta naantalilaiset saisivat yhdistyksen toiminnasta mahdollisimman suuren hyödyn.
Luento ja keskustelutilaisuus ”Yhteinen katumme” 14.2 klo 19 Naantalin lukion auditoriossa.


