Tekstiilitöitä kirjaston aulassa
- Hannele Pakkasen shaaleja on esillä Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston näyttelyssä Raision kirjastossa.
Martinsalin aulagalleriassa on helmikuun ajan näytillä Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston opiskelijoiden tekemiä tekstiilejä.
Näyttelyssä on niin kudottuja ryijyjä kuin huovutettuja koriste- ja käyttöesineitä. Samalla näyttelyyn on koottu tietoja villan ominaisuuksista sekä opiskelijat kertovat omista aikomuksistaan muutamalla sanalla esitellessään töitään.
Esillä on niin käsityöperinteeseen liittyviä töitä että perinnetekniikalla tehtyjä modernimpia käsitöitä.
Raisiolainen Hannele Pakkanen on kutonut näyttelyyn hartioilla pidettäviä villashaaleja.
– Tehtävänantona meillä oli tehdä jotain suomenlampaan villasta. Halusin jotain kevyempää ja ajattelin 27 vuoden pankkityön kokemuksella, että konttoreissa ainakin halutaan usein harteille jotain lämmittävää, Pakkanen sanoo.
Valittavana opiskelijoilla oli ensin perinteiset harmaat tai ruskeat villan sävyt. Pakkanen halusi kuitenkin enemmän.
– Shaaleihin halusin jotain värejä, joten värjäsin ne modernisti mikroaaltouunissa. Lääkeruiskulla ruiskutin lankoihin villavärejä ja kuumensin langat mikrossa, Pakkanen selvittää.
Pakkanen halusi vaihtaa alaa pari vuotta sitten. Hän päätti ruveta opiskelemaan tekstiiliartesaaniksi, ja nyt keväällä opinnot pitäisi olla ohi. Opintojen ohella hän tehnyt myös kiinteistönvälitystä ja aikookin yhdistää opinnot ja kiinteistönvälityksen sisustusstailauspalveluksi.


