Kuntaraportti ei kerro mistä säästöt tulevat
- Raision kaupunginjohtajan Ari Korhosen mielestä kuntatyöryhmän raportti on keskustelunavauksenakin huono. Kuva RS-arkisto.
Kaupunginjohtajien mielestä keskiviikkona julkistettu raportti ei anna vastausta siihen, miten suur-Turku tuottaisi palvelut nykyistä halvemmalla.Ei ollut suuri yllätys, että keskiviikkona työnsä luovuttanut Kuntatyöryhmä esittää Turun seudulle yli 300 000 asukkaan suur-Turkua.
Työryhmä piti välttämättömänä, että uuden kaupungin ytimessä ovat Turku, Raisio, Kaarina, Naantali, Rusko ja Lieto. Tätä perustellaan sillä, että alueen kasvu edellyttää yhtenäistä yhdyskuntasuunnittelua. Sen lisäksi yhteinen talous poistaisi alueen kuntien välisen kilpailun, jota työryhmä pitää haitallisena.
Ydinkuntien lisäksi suur-Turkuun liitettäisiin Aura, Nousiainen, Mynämäki, Tarvasjoki sekä mahdollisesti Marttila, Paimio ja Sauvo.
Raportissa myönnetään, että näin suuren kuntaliitoksen toteuttaminen vuoden 2015 alusta lukien on haasteellista.
Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen sanoo, että työryhmän raportti on keskustelun avauksena suorastaan huono. Se ei kerro millä tavalla suuri kunta pystyisi tuottamaan palvelut nykyistä edullisemmin.
Julkisuudessa annettu selitys on se, että isossa yksikössä säästetään hallintokuluissa, mutta käytännössä isoissa kaupungeissa on hallintohenkilökuntaa suhteellisesti enemmän kuin pienissä.
– Kuntakenttä tarvitsee aivan varmasti muutosta, mutta kuntien pitäisi hakeutua yhteistyöhön luonnollisia teitä pitkin, ei pakottamisen kautta, Korhonen sanoo.
Se tarkoittaisi sitä, että kuntalaissa määriteltäisiin kunnan kriteerit, ja kunnat neuvottelisivat niiden pohjalta vapaaehtoisista liitoksista.
Korhosen näkee riskinä, että nyt tehty yhteistyö Turun seudulla ajautuu jäihin, jos näköpiirissä on kuntaliitoksen toteuttaminen. Kunnan johdolla ei liitosselvitysten lomassa olisi aikaa kunnan toiminnan kehittämiseen, vaikka sitä kipeästi tarvitaan.
– Raportti sisältää sellaisia aukkoja ja epävarmuustekijöitä, että en usko ehdotusten läpimenoon yhtäkkiä, Korhonen.
– Jos ihmiset ovat laajasti sitä mieltä, että tätä ei tule toteuttaa näin, niin en usko, että eduskunnassa syntyy päätöstä, että tämä pakolla vietäisiin läpi.
Naantalin kaupunginjohtaja Timo Kvist on Korhosen kanssa samoilla linjoilla. Selvitys ei anna vastausta siihen, miten suur-Turku tuotaisi palvelut nykyistä edullisemmin.
Raporttiin odotetaan kunnilta vastauksia huhtikuun puoliväliin mennessä, mutta Kvist ei vielä tiedä, mihin kunnilta tarkkaan ottaen pyydetään kannanottoa. Lausuntopyyntöä ei vielä ole kuntiin tullut.
Raportti ei Kvistin mukaan tuonut esille mitään sellaista, miksi Naantalin pitäisi muuttaa aiempaa kantaansa kuntaliitoksiin.
– On hyvin epätodennäköistä, että ilman pakkoa esitetyn kaltainen kuntarakenne voisi toteutua, Kvist arvioi.
Entäs sitten Turun länsipuolelle suunniteltu pienempi kuntayhteenliittymä? Sellaistakin on esitetty.
Siihen on Timo Kvistin mukaan turha ottaa kantaa, sillä vielä ei tiedetä, täyttäisikö sellainen lakiin tulevia kriteerejä kunnasta.


