Uutiset

Päivitetty 10.2.2012 11:38, julkaistu 10.2.2012 11:36

Tätä mieltä valtuutetut olivat kuntakyselystä

Rannikkoseutu kysyi Raision ja Naantalin kaupunginvaltuutetuilta, mitä mieltä he ovat ehdotetusta suur-Turusta.Raisiota ei ole liitetty suur-Turkuun. Saatu työryhmän esitys ja siihen sisältyvä selvitysaluerajaus ei varmasti ole sellaisenaan lopullinen kuntajako. Nyt alkaa todellinen keskustelu saavutettavista hyödyistä.

On vaikea nähdä, että kuntauudistus ehdotetulla tavalla toisi todellisia säästöjä. Lähipalvelut kärsivät ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet heikkenevät. Miten riittävä palvelutaso voidaan ylläpitää, jos kuntakeskus on 50 kilometrin päässä tai kauempana?

Kuntaliitos-ehdotus sellaisenaan kuin se esitettiin, tuskin toteutuu. Itse en tule valtuutettuna nielemään ehdotusta, varsinkaan kun ehdotuksesta ei mitenkään käy ilmi kuntalaisen saama hyöty. Miten kuntien rajoja siirtämällä saadaan säästöä? Ei mitenkään, ellei sitten kosketa pienten kuntien lähipalveluihin ja siirretä niitä suuriin keskuksiin. Mielestäni Raisio pärjää itsenäisenä hyvin.

Turku on palveluntuotannossaan seudun tehottomin kunta. Suur-Turku tarkoittaisi raisiolaisille huonompia palveluita entistä korkeampaan hintaa. Rakenneuudistus tulisi aloittaa sillä, että Turku laittaisi ensin omat asiansa kuntoon.

Kuntien kuulemisella ei merkitystä, vaan hankkeeseen voidaan vaikuttaa suoralla valtakunnan päättäjiin kohdistuvalla poliittisella toiminnalla. Tässä tärkein merkitys on hallituspuolueiden kuntapäättäjien puolueen sisällä tapahtuvalla vaikuttamisella.

Pakkoliitoksessa Turkuun raisiolaisten talous, palvelut, hallinto ja päätösvalta heikkenisivät.

Ei ongelmat ratkea rajoja siirtämällä, vaan pitäisi pureutua rakenteisiin. Keskustellaankohan 20 vuoden päästä vikkelien pienkuntien perustamisesta, missä palvelut pystytään tuottamaan tehokkaasti ja kuntalaisia lähellä?

Esitetyn kaltainen muutos on hallitsematon ja johtaa kustannusten nousuun. Normaalikehitys pysähtyy, koska säännöt ja toimintatavat vaatisivat suuren muutoksen. Suurkunnan tehokkuutta ei ole esityksessä perusteltu. Monen kuntalaisen olen kuullut epäilevän Turun hakevan vain lisää maksajia ja kaavoitettavaa pienissä piireissään.

On mahdoton nähdä miten perustellaan, vaikka velkualaiselle palvelun parantuneen, jos terveyskeskuksen päivystys siirtyy Turkuun Velkualta.

Mielestäni Raision tulee käydä kuntaneuvotteluja Naantalin ja Maskun kanssa. Rusko on valitettavasti jo ilmaissut kantansa, etteivät he halua kanssamme kuntaliitosta. Kuntaliitoksia tarvitaan, mutta missä laajuudessa ne ovat järkevä toteuttaa, siitä voidaan olla varmaan montaa mieltä.

Minun on vaikea tässä vaiheessa nähdä, miten tällä virkamiesten nyt esittämällä suur-Turulla helpotettaisiin palveluiden tuottamista taloudellisesti, tehokkaasti ja kuntalaiset huomioonottavasti.

Mielestäni meidän raisiolaisten ei pidä liittyä suur-Turkuun. Liittymisen myötä terveyspalvelut heikkenevät, kun jo nyt päivystys on siirtymässä Turkuun. Jos Raisiota pitää laajentaa, niin silloin olisi mielestäni harkittava liittymistä Masku–Rusko-sektorilla tai Naantalilla.

Olo on hämmentynyt ja pettynyt. PARAS-hanketta vietiin Naantalissa eteenpäin, ja siinä on myös jollain lailla onnistuttukin. Nyt sille työlle ai anneta mitään arvoa. En hyväksy suunnitelmaa enkä tapaa, jolla se tuodaan esiin. Kuntakierros on silmänlumetta. Suunnitellulla aikataululla pakkoliitoksilta ei vältytä.

Kyllä kuntakentän ongelmat on tiedostettu Raisiossa varsin hyvin, ja tulevaisuuteen tulee varautua. Se, että muodostetaan Uusi-Turku -niminen kokonaisuus, ei ratkaise tulevaisuutta. Rakenteisiin pitää pystyä vaikuttamaan, ja uusia toimintamalleja on löydettävä. Nykyinen malli miten Turussa toimitaan ei tuo uusia eväitä tulevaisuuden haasteisiin.

Esitetty kuntakartta on vasta virkamiespohjalta tehty keskustelunavaus, jonka perusteella Turkuun liittämistä ei voida pitää vielä totena Raision kohdalla. Tärkeintä tässä vaiheessa on varmistaa kuntademokratian toteutuminen ja kuntalaisten kuuleminen. Tämä mammuttikunta-esitys ei tule saamaan puolueiden kannatusta, joten nyt alkaa vasta se poliittinen vääntö.

On turha liioitella esitettyä karttamallia. Se on tehty keskustelun pohjaksi ja jatkoselvitysten pohjatyökaluksi. Vahva Turun seutu on kaikkien alueen asukkaiden etu pidemmällä aikavälillä. Tärkeintä on turvata palvelut. Minusta nyt on hyvä aika selvittää, mitä hyviä ja huonoja puolia mahdollisessa suur-Turussa on ja miten muuten aluetta voisi kehittää enemmän yhteistyössä. Suhtaudun asiaan positiivisesti.

En pidä esitettyä ratkaisua lainkaan tarkoituksenmukaisena. Naantalin kuntaliitos on viisivuotisen prosessin jälkeen juuri saatu valmiiksi. Tässä vaiheessa ei ole mitään järkeä lähteä uutta rumbaa pyörittämään, kun Turun seudun kuntien yhteistyökin on saatu hyvään alkuun. Säästöjä ei suur-Turun rakentamisella saada aikaan. Toimin sen puolesta, että Vihreät eivät olisi tätä pakkoliitoslinjaa viemässä eteenpäin.

Naantalille Suur-Turku merkitsee päätöksenteon luisumista kauemmaksi kuntalaisista. Myös kustannukset tulisivat nousemaan. Nykykunnan saaristolle ratkaisu on huono. Hanke pitäisi kuopata ja aloittaa leveämmällä pohjalla, ja erityisesti palvelut edellä.

Samuli Santalahti

Raision koko on optimaalinen. Suur- Turku ei anna meille synergiaetuja. Suur-Turku ei tuo meille työpaikkoja ja yhtiöittäminen vie loputkin. Kuntalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa edes lähiympäristöönsä. Peli ei ole menetetty, nyt kuntalaiset barrikadeille.

Raisiolaiset ovat yksinomaan menettäjiä ja maksajia, jos liitos Suur-Turkuun tapahtuisi. Verotus kiristyisi. Turun veronkorotuspaineet ovat jatkossakin suuret. Turun konsernivelka on suuri koko maan vertailussa. Turun nettomenot asukasta kohti ovat keskuskaupunkien vertailun kärkisijoilla.

Raisiolaisille liittyminen Suur-Turku tarjoaisi maksajan osaa ja paikkoja hoito- ja hoivajonoissa.

Raisiolaisille ei kuntaliitoksesta Turkuun koidu mitään hyvää. Turku on asiansa sotkenut niin perinpohjaisesti, että siihen soppaan ei missään nimessä kannata sotkeentua. Peruspalvelut ovat Raisiossa kunnossa, mutta suurissa kuntaliitoksissa ja säästöpaineiden alla ne varmuudella siirtyvät kauemmas. Mahdollista kumppanuutta etsiä Naantali–Masku-akselilta.

Naantaliin on vastikään liitetty useita kuntia. Jo tämä liitos aiheutti kustannuksia ja runsaasti työtä. Mahdollinen liitos Suur-Turkuun toisi huomattavasti enemmän ongelmia. Tärkeimpinä epäkohtina palvelujen saatavuus ja taso laskee, mutta kustannukset nousevat sekä virkavaltaisuus lisääntyy ja päätöksenteko etääntyy.

Peliä ei ole vielä menetetty vaan työtä itsenäisen Naantalin puolesta on jatkettava.

Toteutetun kuntaliitoksen myötä muodostunut saaristo-Naantali pystyy huolehtimaan peruspalvelujensa järjestämisestä.

Koska valtion kunnille heittämään haasteeseen tulee kaikkien kuntien vastata, niin kartalla rajatulla Suur-Turku -selvitysalueella tulee pikaisesti ja ennakkoluulottomasti aloittaa sekä keskustelut että taloudellisten selvitysten laatiminen kuntaliitosten perusteista ja edellytyksistä.

Nyt kommentoitavana oleva esitys ei sisällä näitä laskelmia eikä perusteita tarpeeksi.

Näin saadaan nopealla aikataululla käsitys siitä onko selvitysalueen sisällä ja sen lähialueilla ylipäätään olemassa perusteita selvitysaluetta pienempiin vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)10.2.2012 18:28

Niihin kauppareissuihin muuten tarvitaan rahaa siellä landellakin. Ja töissä käytte, teistä monet, Turussa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 18:24

Hyvä. Laittakaa Turun rajalle tulli, niin ette saa enää meidän kaupparahojakaan, kun käymme mieluimmin oman kylän kaupassa. Sitten nähdään miten pärjäätte. Luulen, että Turulle tämä on paljon vaikeampaa, kuin kehyskunnille. Ainakin sosiaalipalvelut tuotetaan ulkopuolella halvemmalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 17:55

Minusta meidän turkulaisten ei kannattaisi ottaa riippakiveksi noita muiden kuntien asukkaita. Turha suostua laajennukseen, pysyköön maalaiset maalaisina ja nurkkakuntalaiset nurkkakuntalaisina. Pitäisi sen sijaan ottaa mallia vaikka Oslosta: siellä ne muualta tulevat maksavat kaupunkiin kulkemisesta nasta- ja mootoritiemaksua. Me turkulaisetkin voisimme kerätä ko. maksut - tietullit - muilta. Täällä käyvät töissä ja kaupoilla, verot menevät muualle. Turha siis landelaisten ruikuttaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 15:28

Suurin piirtein 20 vuotta sitten Rannikkoseutu teki katugallupin Naantalin Tullikadulla kuntaliitoksista. Jouduin mukaan vastaamaan ja vastasin, että 20 vuoden kuluttua se varmaan tietoliikennetekniikan kehittymisen myötä tulee mahdolliseksi ja ajankohtaiseksi. Nyt on siis se aika. Mahtaisiko silloinen lehti vielä löytyä Rannikkoseudun arkistosta? J.Fossi

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 14:00

Esityksen mukaan seutukunta Turun ympärillä olisi reservaatti, joka tuottaisi Turulle verotuloja, joita sitten voitaisiin entiseen malliin tuhlailla. Edellinen kommentoija kertoi ylijohtajan suulla Turun kehyskuntien kilpailullaan haittaavan Turun kehitystä mutta kuntauudistuksen perusteluissa juuri kuntien välinen kilpailu on nostettu kehityksen veturiksi. Miksi kilpailu ei siis voi nyt toimia, jos se olisi keskeistä suurkuntien välillä.
Uudistuksessa maakunta menettäisi elämän edellytykset kun kaikki kasvun elementit satsattaisiin keskuskaupunkiin.
Palvelut lakkautettaisiin maakunnasta ja siirrettäisiin kustannussyistä keskuskaupunkiin monikansallisten yhtiöiden hoidettaviksi (MedOne,Mehiläinen, Sita, yms.)joita hallinnoin kansainvälinen pääoma.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.2.2012 12:23

Turun Sanomissa 9.2. olleessa kuntakatastrofiartikkelissa joku naispuolinen ylijohtaja esitti yhtenä (isonakin?) asiana, että Turun kehyskunnat haittaavat kilpailullaan Turun kehitystä. Voihan...! Juuri kilpailustahan sitä kehitystä syntyy. Miksi Turku sitten ei kilpaile? Tietenkin siksi, kun siellä niin kovasti vaan mietitään, eikä mikään asia tahdo mennä eteenpäin. Turku on muutenkin pohjaton kaivo ja siitä vaan pahenee!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 40

  2. Pariskunta vei vaatteita

    UUTISET 17.5. 11:32 40

  3. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  4. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 50

  5. Musiikki ja markkinakauppiaat valtaavat Raisiontien

    UUTISET 16.5. 16:05 60

  6. Poliisikoira hermostui Leena Hefneriin

    UUTISET 15.5. 15:19 120

  7. Lautakunta piti voimassa yleistyöaikaan siirtymisen

    UUTISET 15.5. 10:10 130

  8. Uskomaton muodonmuutos

    KULTTUURI 15.5. 10:09 140

  9. Järkeä kypärän sisään

    UUTISET 15.5. 10:07 142

  10. Kolme loukkaantui kolarissa Maskussa

    UUTISET 14.5. 20:20 180

  1. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 4031

  2. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  3. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  4. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1143

  5. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1051

  6. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 91

  7. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 51

  8. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  9. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  1. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 732

  2. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  3. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1321

  5. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  6. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 681

  7. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  8. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  9. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  10. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  1. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1512

  2. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1451

  3. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1620

  4. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3621

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1424

  6. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3060

  7. Loimulle kolme valmentajaa

    URHEILU 17.4. 09:49 1411

  8. Östernin reitistä kova vääntö

    UUTISET 3.4. 12:40 1981

  9. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 2841

  10. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3382

  1. Valtaosa 8. luokan oppilaista voi hyvin

    UUTISET 7.11. 10:00 19 0 10

  2. Terassin lasi säröille

    UUTISET 17.5. 11:40 4 0 5

  3. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 433 1 4

  4. VG-62 säilyi ringeten SM-sarjassa

    URHEILU 3.4. 10:58 53 0 4

  5. Katutaiteilija, kerjäläinen vai Itellan vastaisku?

    KULTTUURI 14.11. 16:49 97 0 4

  6. Uudistetun kirkon akustiikka on musiikkijuhlien arvoitus

    KULTTUURI 30.1. 09:50 100 0 4

  7. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 221 1 4

  8. Naantali aloitti vakuuttavasti ringeten karsinnat

    URHEILU 12.3. 20:10 72 0 3

  9. Mopon mittari varastettu

    UUTISET 25.4. 13:33 93 0 3

  10. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 406 1 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot