Abien mielissä siintävät yliopistot ja ulkomaat

Kyllä lukioon kannatti lähteä. Tätä mieltä ovat torstaina penkinpainajaisia juhlineet raisiolaiset abiturientit Eveliina Juntunen, Viivi-Maria Pitkänen, Mia Toivonen, Petra Verho ja Charlotte Laine.

Ruotsi-Suomi 1-6 -ottelun henkeen sonnustautuneiden nuorten naisten mielestä ammattiin olisi ollut kiva valmistua jo nyt, mutta ammattikouluista ei löytynyt mielekästä linjaa.

He haluavat ehdottomasti yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Niissä avautuvien mahdollisuuksien selvittämiseen lukio-opiskelu tarjosi oivan mahdollisuuden.

Torstaina abit eivät halunneet miettiä tulevaisuuttaan illalla alkavaa risteilyä pidemmälle.

Pitkänen totesi, että hän pohtii kevään ylioppilaskirjoituksia ja mahdollisia pääsykokeita aikaisintaan maanantai-aamuna.

Rankkojen koeviikkojen jälkeen heittäytyminen riehakkaaseen ilonpitoon ei ole naantalilaisen Kim Tervosen mielestä aivan helppoa.

Se vaatii oman orientoitumisensa. Arkkitehdiksi aikova nuorukainen uskoi kuitenkin osaavansa ottaa päivästä ilon irti.

Naantalin lukion pihalle kokoontuneet äidit Mirja Salmi, Anne-Mai Puhakka sekä Mariitta Pentti katselivat penkkarijuhlaa haikein mielin. He toivoivat, että abit ymmärtäisivät tapahtuman ainutlaatuisuuden ja nauttisivat siitä.

– Tämä on suuri muutos nuorten elämässä. Monet suunnittelevat matkaavansa ulkomaille interreilaamaan, au pairiksi tai opiskelemaan. Pian tutut kaverit lähtevät eri suuntiin, sanoo Pentti.

Yksi maailmalle halajavista on naantalilainen Aliisa Heinonen. Hän aikoo kesällä interreilaamaan.

Sen jälkeen haaveissa siintää lähetystyöntekijän pesti Afrikassa.

– Toivon, että lukion jälkeen avautuisi avara maailma. En hae opiskelemaan, vaan lähden ulkomaille, suunnittelee nuori nainen.

Valelääkäriksi muiden naantalilaisten abien tapaan pukeutunut Heinonen oli varannut penkkariajelulle ämpärillisen karkkia.

Reitin varrella odottivat kolme sisarusta, joille hän aikoi heittää kertakäyttöhanskoista tekemänsä makeispussit.

Kenties eniten naantalilaisabien lähtöä jännitti viisivuotias Laura Raitanen. Lavalla seisoi häntä hoitanut Henna. Pikkutyttö puristi tiukasti sinistä pipoaan, jonka hän halusi täyttyvän makeisista.

Lavoilta heitetyt karamellit hukkuivat lumihankeen. Se ei Raitasta haitannut. Hän konttasi ja keräsi piponsa täyteen karkkia. Samalla sinne tuli kasapäin lunta.

Mikä oli päivän paras karkki? Raitanen nuolaisee huuliaan, puristelee lunta pipostaan ja katselee saalistaan mietteliäänä.

– Tämä, sanoo Raitanen ja osoittaa vaaleanpunaista kirsikkatoffeeta.