Uutiset

Päivitetty 17.2.2012 09:43, julkaistu 16.2.2012 16:36

Kuka taitaa parhaiten fusku-tanssin?

Kuva: Kari Filpus
Joni KoskiLähetä palautetta toimittajalle
Tanssikerho Sekahaun kilparyhmäläiset harjoittelivat tulevaa koitosta varten Raision Tahvion koululla keskiviikkona.

Suomen parhaat fuskun tanssijat valtaavat Kerttulan liikuntahallin areenan lauantaina, kun Lavatanssikerho Sekahaku järjestää tanssilavoilla suositun fuskun SM-kilpailut. Raision kilpailu on samalla avaus lavatanssien cup-kilpailussa.

Sekahaun raisiolainen puheenjohtaja Matti Mustajärvi kertoo, että fusku on suomalainen tapa tanssia nopeaan foksimusiikkiin.

Paikalle odotetaan kymmeniä tanssipareja eri puolelta Suomea ja yleisöä satoja henkilöitä. Mustajärvi lupaa, että yleisö pääsee tanssimaan aina, kun varsinaisessa kilpailussa on tauko.

– Tuomaristo arvioi kilpailijoiden lajinomaisen liikkeen sulavuutta ja kauneutta sekä yhteyttä musiikkiin eli musiikin tulkintaa. Parin tanssista pitäisi myös näkyä tanssin ilo ja seuratanssin perusjuttu, eli parin toisilleen tanssiminen, Mustajärvi kertoo.

Mutta kuinka hyvin kilpailu sopii lavatanssin harrastajille? Se on Mustajärven mukaan hyvä kysymys.

– Itse kullakin on on tietynlaista kilpailuviettiä ja halua laittaa itseään likoon ja arvioitavaksi suhteessa muihin. Nautimme kilpailun tuottamasta jännityksestä.

Valtaosa Sekahaun lähes 1 400 jäsenestä tanssii vain omaksi ilokseen ilman paineita kilpailusta. Tahvion koululla keskiviikkoisin kokoontuvassa kilpailuryhmässä on 15 tanssiparia, jotka pyrkivät kehittämään taitojaan sellaiselle tasolle, että he tohtivat mennä kisoihin tuomariston arvioitavaksi.

Turussa kotipaikkaansa pitävä Sekahaku on lisäämässä toimintaansa Raisiossa ensi syksynä. Tällä hetkellä Raisiossa on ryhmiä kahtena päivänä viikossa, mutta tavoitteena on, että ensi syksynä Raisiossa toimintaa olisi neljänä päivänä viikossa. Jo nyt suosituimpina päivinä yhdessä ryhmässä voi olla 100 tanssijaa.

Kevätkauden uutuuksia ovat olleet 3–12 kuukauden ikäisille vauvoille ja vanhemmille suunnattu ryhmä sekä toinen ryhmä 1–3-vuotiaille taaperoille.

Matti Mustajärvi uskoo, että seuran jäsenmäärä ylittää tänä vuonna 1 500 henkilön rajan. Toimintaa on Turun seudun lisäksi Uudessakaupungissa, Pöytyällä, Loimaalla ja Raumalla.

Mustajärvi käy itse vetämässä viikoittaisia tanssikursseja Pöytyän Riihikoskella paikallisten kurssien lisäksi.

– Olemme jäsenmäärällä mitattuna varmaankin Suomen suurin tanssiseura, Mustajärvi arvelee.

Yhdistys sai viime vuonna opetusministeriöltä tukea järjestösihteerin palkkaukseen.

Fuskun SM-kisat Raision Kerttulan liikuntahallissa lauantaina 18.2. Alkukilpailut alkavat kello 11 ja finaalit kello 15. Toisena kilpailulajina ovat hitaat tanssit. Liput 6 euroa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.2.2012 19:58

Miten paljon toi kilpailufusku eroaa jivestä? Miksi aina pitää pilata hyvät vanhat jutut.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 00

  2. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 30

  3. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 90

  4. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 20

  5. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  6. Lauri Tähkän unelmakesä alkoi Naantalista

    KULTTUURI 21.5. 11:33 20

  7. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 15:09 90

  8. Kultaranta Marina saa kelluvan kylpylän

    UUTISET 18.5. 09:21 160

  9. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 14:16 90

  10. Siikakiista sotkee kalamarkkinoita

    UUTISET 19.5. 12:59 90

  1. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  2. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  3. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  4. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 892

  5. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 2391

  6. Ensin kuusi oikein lotossa, viikon kuluttua seitsemän

    UUTISET 20.4. 09:30 1291

  7. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 281

  8. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  9. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  10. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 211

  1. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  2. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1303

  3. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  4. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  5. Ei tämä hyvältä näytä

    UUTISET 7.5. 12:33 671

  6. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  7. Ngandjieu kaavailee kulttuurikeskusta Kameruniin

    KULTTUURI 25.4. 10:50 1221

  8. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  9. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  1. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1581

  2. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  3. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1554

  6. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3771

  7. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3542

  8. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  9. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  10. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1760

  1. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 3 0 7

  2. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 9 0 4

  3. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 2 0 4

  4. Kokenut yrittäjä neuvoo: Älä jarruta taantuman aikana

    UUTISET 16.1. 13:54 41 0 3

  5. Martti Sipponen tv-ohjelmassa

    UUTISET 9.12. 11:51 221 1 3

  6. Ravintoloitsijaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta

    UUTISET 29.11. 14:38 107 0 2

  7. Lumparlan kerrostaloista nipistettiin yksi kerros

    UUTISET 2.2. 10:11 40 0 2

  8. Ensio Ruskovuo on halunnut olla yksinkertainen evankeliumin julistaja

    UUTISET 18.5. 09:22 14 0 2

  9. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 4 1 2

  10. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 0 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot