Mies murtautui väärään asuntoon
Naantalilainen vuonna 1992 syntynyt mies oli lauantaiyönä rikkonut katutasossa Kokinvuoressa sijainneen asunnon parvekkeen oven lasin ja mennyt sisään asuntoon. Siellä hän oli riisunut vaatteensa ja mennyt vuonna 1944 syntyneen miehen sänkyyn nukkumaan.
Lasin helinään aamuyöllä puoli neljän aikaan herännyt asunnon haltija oli poistunut asunnosta hälyttämään poliisit paikalle. Poliisipartiolle sisään murtautunut mies kertoi luulleensa olevansa kaverinsa luona Raision Kerttulassa, eli hän oli erehtynyt asunnosta ja kaupunginosasta. Kuulustelussa hän kertoi olleensa niin vahvassa humalassa, ettei hänellä ollut mitään käsitystä siitä, miten kaikki oli tapahtunut.
Naantalilaisen epäillään syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen ja vahingontekoon. Miehellä oli tilillään ennen tätä tapausta vain yksi liikennerikkomus.


