Uutiset

Päivitetty 21.2.2012 14:48, julkaistu 20.2.2012 19:53

Kotihoidon palvelusetelit tulevat käyttöön toukokuussa

Kuva: Mika Peltotalo
Mika PeltotaloLähetä palautetta toimittajalle
Vuosi sitten Arkiavun työntekijät Toni Vaittinen ja Tiina Sandholm siivosivat Laura ja Pentti Kasken luona Lumparlassa. Arkiapu tuottaa edullista siivousta vähävaraisille vanhuksille. Raision sosiaalilautakunta pitää Ark

Vasemmistoliiton vastustuksesta huolimatta Raision ja Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunnat ovat päättäneet ottaa käyttöön seudullisen tehostetun palveluasumisen palvelusetelin.

Molemmat päättivät asiasta viime viikon keskiviikkona.

Naantalissa lautakunnan vasemmistoliittolainen jäsen Hannu Raittola esitti hylkäämistä, mutta hän ei saanut kannatusta. Raisiossa palvelusetelin käyttöönoton torjumista esitti Anne Sinilaakso ja sai kannatusta puoluetoveriltaan Paavo Penttiseltä. Äänestyksessä he hävisivät 2–11.

Palveluseteli on tarkoitettu sekä säännöllisen että tilapäisen kotihoidon asiakkaille. Seudulliseen seteliin mukaan lähtevät lisäksi Turku, Lieto ja Kaarina.

Palvelusetelit otetaan käyttöön toukokuun alussa.

Seuraavaksi kunnat hakevat palveluntuottajia keskitetysti yhdellä ilmoituksella. Turku on vetänyt hanketta, käynnistää haun ja valmistelee palveluntuottajien hyväksymisen.

Jokainen kunta päättää kuitenkin itse, mitkä palveluntuottajat se hyväksyy.

Raisiossa käyttöönottopäätös tuo heti muutostoimia. Kaupungin oma kotihoidon henkilökunta on tarkoitus siirtää tehokkaaseen päiväaikaiseen työskentelyyn. Siksi virkamiehet alkavat heti valmistella esitystä ilta- ja yökäyntien ja satunnaisten suihkutuspalvelujen siirtämisestä palvelusetelillä järjestettäväksi.

Palveluseteleiden saajien täytyy täyttää kotihoitoon pääsyn kriteerit. Seteleitä voivat saada kotihoidon asiakkaat, omaishoidon tuen asiakkaat ja vammaispalvelulain mukaisen palveluasumispäätöksen saaneet asiakkaat.

Raision ja Naantalin lautakuntien pöytäkirjoissa päätöksen vaikutuksia esitellään samoin sanoin ja toivein: ”Palvelusetelijärjestelmän tulisi olla kunnalle pidemmällä aikavälillä kustannusneutraali tai kokonaiskustannuksia alentava.”


AVAINSANAT: palveluseteli, naantali, raisio

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 00

  2. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 30

  3. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 90

  4. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 20

  5. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  6. Lauri Tähkän unelmakesä alkoi Naantalista

    KULTTUURI 21.5. 11:33 20

  7. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 15:09 90

  8. Kultaranta Marina saa kelluvan kylpylän

    UUTISET 18.5. 09:21 160

  9. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 14:16 90

  10. Siikakiista sotkee kalamarkkinoita

    UUTISET 19.5. 12:59 90

  1. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  2. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  3. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  4. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 892

  5. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 2391

  6. Ensin kuusi oikein lotossa, viikon kuluttua seitsemän

    UUTISET 20.4. 09:30 1291

  7. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 281

  8. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  9. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  10. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 211

  1. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  2. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1303

  3. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  4. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  5. Ei tämä hyvältä näytä

    UUTISET 7.5. 12:33 671

  6. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  7. Ngandjieu kaavailee kulttuurikeskusta Kameruniin

    KULTTUURI 25.4. 10:50 1221

  8. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  9. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  1. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1581

  2. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  3. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1554

  6. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3771

  7. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3542

  8. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  9. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  10. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1760

  1. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 3 0 7

  2. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 9 0 4

  3. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 2 0 4

  4. Kokenut yrittäjä neuvoo: Älä jarruta taantuman aikana

    UUTISET 16.1. 13:54 41 0 3

  5. Martti Sipponen tv-ohjelmassa

    UUTISET 9.12. 11:51 221 1 3

  6. Ravintoloitsijaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta

    UUTISET 29.11. 14:38 107 0 2

  7. Lumparlan kerrostaloista nipistettiin yksi kerros

    UUTISET 2.2. 10:11 40 0 2

  8. Ensio Ruskovuo on halunnut olla yksinkertainen evankeliumin julistaja

    UUTISET 18.5. 09:22 14 0 2

  9. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 4 1 2

  10. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 0 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot