Uutiset

Päivitetty 24.2.2012 12:06, julkaistu 22.2.2012 12:43

AVI huolestui Naantalin lastensuojelun tilasta

Lounais-Suomen aluehallintovirasto AVI epäilee, ettei Naantalissa lastensuojelun sosiaalityötä tekevien kelpoisuus olisi lastensuojelulain mukainen. Siksi se on pyytänyt kaupunkia toimittamaan tiedot lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määrästä ja kelpoisuuksista 16. huhtikuuta mennessä.

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Oona Ylönen AVI:sta kertoo, että epäilyt Naantalin organisaation laittomasta tilasta saivat alkunsa marraskuussa 2010, jolloin eduskunnan oikeusasiamies oli antanut päätöksen yksittäisen perheen asiasta.

Apulaisoikeusasiamiehen kansliassa Naantalin tilanne herätti huolta, ja kanslia ilmoitti huolensa Lounais-Suomen AVI:lle.

– Suurin huoli aluehallintovirastossa on se, ovatko lastensuojelun sosiaalityöntekijät saaneet asianmukaisen koulutuksen, Ylönen sanoo.

Keväällä 2011 Naantali on ylitarkastaja Ylösen mukaan antanut asiassa ensimmäisen selvityksen. Naantalin palkkaamilta sijaisilta oli puuttunut sosiaalityöntekijöiden kelpoisuus. Sen jälkeen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta tuli syksyllä asiantuntijalausunto.

Ylönen tiivistää lausunnon näkemykseksi, että Naantalin perhepalveluiden ja lastensuojelun kokonaisuudessa tehtävärakenne olisi jäsentymätön ja laintuntemus puutteellinen.

– Raskas asia. Lastensuojelun sosiaalityölle on delegoitu paljon valtaa. Yksittäisen kansalaisen oikeusturvan kannalta se on merkittävä asia, Ylönen sanoo.

Ylösen mukaan nyt selvitetään, onko Naantali korjannut puutteensa vai ei.

Naantalin perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen sanoo, että Naantali on joutunut palkkaamaan määräaikaisia työntekijöitä, joilla ei ole sosiaalityöntekijän pätevyyttä. Nämä eivät täytä vaatimusta ylemmästä korkeakoulututkinnosta.

Kahdella sosiaalityöntekijän virassa olevalla ei Pöyhösen mukaan ole tehtävän vaatimaa muodollista kelpoisuutta.

Pöyhönen otti virkansa vastaan vasta viime syksynä. Ne virkamiehet, jotka tietävät tarkemmin toissavuonna alkaneesta prosessista, ovat nyt lomalla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 00

  2. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 30

  3. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 90

  4. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 20

  5. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  6. Lauri Tähkän unelmakesä alkoi Naantalista

    KULTTUURI 21.5. 11:33 20

  7. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 15:09 90

  8. Kultaranta Marina saa kelluvan kylpylän

    UUTISET 18.5. 09:21 160

  9. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 19.5. 14:16 90

  10. Siikakiista sotkee kalamarkkinoita

    UUTISET 19.5. 12:59 90

  1. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  2. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  3. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  4. Kamppailua ja värikuulaa Raision torilla

    UUTISET 4.5. 15:34 892

  5. Kommentti: Ei mitään järkee

    URHEILU 28.3. 09:21 2391

  6. Ensin kuusi oikein lotossa, viikon kuluttua seitsemän

    UUTISET 20.4. 09:30 1291

  7. Kypärä pelasti pyöräilijäpojan hengen

    UUTISET 17.5. 09:38 281

  8. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 41

  9. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  10. Marskin tori saa katoksen ja huoltotilaa

    UUTISET 17.5. 11:25 211

  1. 30 yrittäjää mukana Naissundayssa

    UUTISET 4.5. 15:31 871

  2. Allén haluaa koirapuiston Myllylle

    UUTISET 24.4. 09:46 1303

  3. Tunnetko tämän liikennesäännön?

    UUTISET 26.4. 10:57 1241

  4. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  5. Ei tämä hyvältä näytä

    UUTISET 7.5. 12:33 671

  6. Karvetin kuudesluokkalaiset maistoivat työelämää

    UUTISET 27.4. 15:24 1101

  7. Ngandjieu kaavailee kulttuurikeskusta Kameruniin

    KULTTUURI 25.4. 10:50 1221

  8. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  9. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  10. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  1. Koulusta selvityspyyntö lautakunnalle

    UUTISET 17.4. 09:47 1581

  2. Leikkikentälle tulee välineitä aikuisillekin

    UUTISET 20.4. 12:53 1471

  3. Kokoomus haluaa Turun seudulle useita kuntia

    UUTISET 16.4. 11:02 1652

  4. Liikemies Sukarin vauhtisokeus todisti oikeudelle vilungista

    UUTISET 20.4. 12:45 1481

  5. Tässä risteyksessä ei pitäisi olla suojatietä

    UUTISET 18.4. 09:21 1554

  6. Katajan Kärpät ja Ässät ylempään jatkosarjaan

    URHEILU 24.2. 13:11 3771

  7. Riku ja Skoda valmiina Raision rallispecialiin

    URHEILU 5.3. 09:55 3542

  8. Draamaa A-junnujen viimeisessä pelissä

    URHEILU 16.3. 12:07 3001

  9. Tulliselvityksessä kolme bändiä

    KULTTUURI 12.3. 11:37 3190

  10. Perämoottorit lähtivät varkaan matkaan

    UUTISET 12.4. 10:18 1760

  1. Elli Rauhaniemi tähtää arvokisoihin

    URHEILU 21.5. 12:13 3 0 7

  2. Karibian prinsessasta tulee Raision kuningatar

    UUTISET 21.5. 12:05 9 0 4

  3. Impilä ja Kuokkanen hallitsevat koulustressiä liikunnalla

    UUTISET 21.5. 11:50 2 0 4

  4. Kokenut yrittäjä neuvoo: Älä jarruta taantuman aikana

    UUTISET 16.1. 13:54 41 0 3

  5. Martti Sipponen tv-ohjelmassa

    UUTISET 9.12. 11:51 221 1 3

  6. Ravintoloitsijaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta

    UUTISET 29.11. 14:38 107 0 2

  7. Lumparlan kerrostaloista nipistettiin yksi kerros

    UUTISET 2.2. 10:11 40 0 2

  8. Ensio Ruskovuo on halunnut olla yksinkertainen evankeliumin julistaja

    UUTISET 18.5. 09:22 14 0 2

  9. Jännitys: Itävätkö Hiilolan yli 100 vuotta vanhat tulppaaninsiemenet?

    KULTTUURI 21.5. 11:48 4 1 2

  10. Miehistö pelastettiin uponneesta veneestä

    UUTISET 21.5. 15:49 0 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot