*

Rannikkoseutu

Uutiset

Päivitetty 26.7.2012 09:24, julkaistu 25.7.2012 11:21

Silakka- ja sillipitäjän haasteena tulevaisuudessa myös särki

Kuva: Liisa Aalto
LIISA AALTOLähetä palautetta toimittajalle
Marja Kantonen ja Kari Ranta-aho keskustelivat ennen juhlaa kalataloudesta.

Rymättylän kotiseutujuhlille Museon pihaan tilattiin sunnuntaiksi aurinkoa, ja sitä saatiin. Edellisenä päivänä vietetyt Jaakonmarkkinat olivat olleet sään puolesta rymättyläläisille kova koettelemus.

Kotiseutujuhla rakennetaan yleensä jonkinlaisen, vuoden aikana puhuttaneen teeman ympärille. Tällä kertaa aiheena oli kalastaminen Rymättylässä. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho sukelsi juhlapuheessaan pintaa syvemmälle aiheeseen ja kertoi silli- ja silakkapitäjän kalastustapojen ja -menetelmien muuttumisesta aina 1200-luvulta asti.

– Särkikalat olivat hyvin suosittuja 1400- ja 1500-luvuilla. Vaikka ne eivät nykyisin juuri arvostusta saa, tulevaisuudessa myös särjen käyttö tulee olemaan haaste.

Ranta-aho puhui globaaleista megatrendeistä, joihin yhtenä tärkeimpänä lukeutuu räjähdysmäisen väestönkasvun seurauksena suuremman ruokamäärän tuottaminen. No, Suomessa väestönkasvu ei ole niin suurta, mutta särki voi hyvinkin tulevaisuudessa olla hyödyllinen lisä kalapöytään esimeriksi kalapihvin tai -pyörykän muodossa.

– Koska ruuan tuotannon merkitys kasvaa, myös lähiruoka ja lähellä tuotettu kala nousevat entistä tärkeämmäksi. Siksi Naantalin ja Airisto-Velkuan kalastusalueiden linjaukset ja kehittämishankkeet ovat paikkakunnan kannalta erittäin tärkeitä.

Kotiseutujuhlan keskeiseksi hahmoksi nousi Rymättylän entisen Osuuskaupan kauppias Heikki Jalo, joka hoiti vaimonsa Vuokon kanssa putiikkia menestyksekkäästi aikoinaan yli 40 vuotta.

– Olimme nuoria, kun tulimme Rymättylään. Sitä joku ihmettelikin, että kuinka noin nuori mies on pantu hoitamaan noin vastuullista tehtävää. Siihen työnantajani kauppaneuvos Lindberg tokaisi, että ellei miehessä muuta vikaa ole kuin ikä, niin kyllä aika sen vian korjaa hyvin nopeasti. Kuten sittemmin korjasikin, muisteli lupsakka mies.

Osuuskauppa lopetti toimintansa 1990-luvun alussa ja oli pitkään tyhjillään. Nyt sen paikalla on Sale.

Eila Mäkilä on asunut Rymättylässä 54 vuotta. Hän saapui juhlaan entisen rymättyläläisen Riitta Keskisen kanssa.

– Tämä on yksi kesän kohokohdista. Kotiseutujuhlia ei jätetä mistään hinnasta väliin, totesi Mäkilä.

– Vaikka en enää asu Rymättylässä vakituisesti, vapaa-ajan asunto on edelleen täällä. Myös muut kesäasukkaat tulevat aina mielellään juhliin, Keskinen jatkoi.

Juhlassa esiintyivät muun muassa puutarhuri Tita-Marjut Salonen, joka tulkitsi Juha Watt Vainion kappaleita, Ry-Mel kuoro sekä rymättyläläisistä nuorista miehistä koottu vaskipuhallinyhtye Vaskids. Juontajana toimi Rymättylä-Seuran museotoimikunnan vastaava Marja Kantonen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Comenius-vieraat ihastelivat asennetta

    UUTISET 22.5. 10:37 20

  2. Me lähdimme 25 vuotta sitten

    UUTISET 22.5. 09:59 20

  3. SB Naantali valitsi valmentajan

    URHEILU 22.5. 09:57 20

  4. Eläkeliiton yhdistys virkistää väkeä

    UUTISET 22.5. 09:56 20

  5. Kaswar beatboxasi voittoon

    UUTISET 22.5. 09:54 20

  6. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 161

  7. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 51

  8. Raisio SM-sarjaan

    URHEILU 21.5. 11:01 70

  9. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 70

  10. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 71

  1. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 171

  2. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  3. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 181

  4. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  5. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1591

  6. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 421

  7. Legenda elää kirjastossa

    KULTTUURI 3.5. 10:24 1021

  8. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1391

  9. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 936

  10. Studio 3 syntyi rakkaudesta musiikkiin

    KULTTUURI 22.4. 09:44 1411

  1. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1591

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  3. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 461

  4. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 462

  5. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 932

  6. Toimittajalta: Opettaja ei lyö, palkaksi potkut

    UUTISET 17.4. 18:03 1391

  7. Kirppis kiertää pihoja Kaanaassa

    UUTISET 17.5. 10:26 421

  8. Aluehallintovirasto puuttui päivähoitoon

    UUTISET 15.5. 12:17 450

  9. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  10. Nopea apu tehoaa perheneuvolassa

    UUTISET 7.5. 09:42 936

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2401

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 2051

  3. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1881

  4. Kolumni: Kun apupoika autoa nosti

    UUTISET 23.4. 15:13 1851

  5. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1811

  6. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1693

  7. Metallia Mahittulassa

    KULTTUURI 8.3. 12:42 4602

  8. Fennovoima-päätös viimeistään syksyllä

    UUTISET 12.4. 11:46 2121

  9. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 2092

  10. Toimittajalta: Luolakarhun klaani

    UUTISET 12.4. 11:42 2111

  1. Me lähdimme 25 vuotta sitten

    UUTISET 22.5. 09:59 2 0 202

  2. Comenius-vieraat ihastelivat asennetta

    UUTISET 22.5. 10:37 2 0 157

  3. SB Naantali valitsi valmentajan

    URHEILU 22.5. 09:57 2 0 137

  4. Eläkeliiton yhdistys virkistää väkeä

    UUTISET 22.5. 09:56 2 0 109

  5. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 16 1 106

  6. Kaswar beatboxasi voittoon

    UUTISET 22.5. 09:54 2 1 98

  7. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 7 1 69

  8. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 7 1 66

  9. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 17 1 64

  10. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 5 1 55

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot