*

Rannikkoseutu

Uutiset

Päivitetty 13.8.2012 09:39, julkaistu 13.8.2012 09:39

Sairaanhoitopiiri luopumassa Raision sairaalasta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on luopumassa Raision sairaalan käytöstä ensi vuonna, kun Turun T-sairaalan laajennus valmistuu. Raision sairaala on viimeiset kymmenen vuotta toiminut hallinnollisesti osana Tyksiä.

Raision sairaalassa toimii tällä hetkellä 30 sairaansijan sisätautiosasto, joka voi siirtyä kantasairaalaan Turkuun aikaisintaan huhtikuussa. Henkilökuntaa osastolla on 27.

Lisäksi sairaalassa on kirurginen leikkausosasto, jonka yhteydessä on 10 sairaansijan viikko-osasto. Henkilökuntaa on 20. Leikkaustoiminta on tarkoitus siirtää A-sairaalaan ensi vuonna.

Raisiossa on tilapäisesti toiminut Turun U-sairaalan endoskopian osasto, mutta siirtyy takaisin Turkuun ensi vuonna. Raision sairaalan kiinteistöä käytetään lisäksi laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin. Kuvantamiskeskus palvelee myös terveyskeskusta.

Laskelmien mukaan sairaanhoitopiiri voi säästää Raision sairaalasta luopumisella enimmillään noin miljoona euroa vuodessa nykytilanteeseen verrattuna.

Tiloja pidetään edelleen käyttökelpoisina sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, ja suunnitelmissa on myydä tai vuokrata ne kokonaan.

Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee säästötoimia ensi viikolla. Listalla on lisäksi Paimion sairaalan toiminnan lopettaminen.

Päätökset sairaaloiden alasajosta tekee piirin valtuusto.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.8.2012 21:42

Vuosi sitten olin leikkauksessa Raisiossa. Tilat olivat nykyaikaiset ja henkilökunnalla riitti aikaa. Kaikkien toimintojen siirtäminen valtavaan yksikköön tuo myös riskin mm. sairaalapöpöihin. Kyllä tällaisella yksiköllä pitäisi olla paikkansa koko alueen terveydenhoidossa. Yksistään jo kohteeseen pääseminen on aivan ylivoimaisen helppoa verrattuna Turun ruuhkien seassa surffailuun! Järki käteen ja ruvetkoon kehittämään "sivuyksiköitä".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.8.2012 09:48

Veikkaampa että Raision ja lähialueiden terveyden hoitoa tarvitsevat hakeutuvat yksityis sektorille.
Ei kukaan lähde Raisiosta polkupyörällä Tyksiin labraan tms Linja-autolla pitää reisuun käyttää
yhteensä 4 bussia.Taksilla..just.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Velkuanmaan lauttaliikenne poikki

    UUTISET 21.5. 16:19 00

  2. Raisio SM-sarjaan

    URHEILU 21.5. 11:01 20

  3. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 20

  4. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 20

  5. Vaisrock rules!

    KULTTUURI 21.5. 09:46 20

  6. Tanssija tähtää kirurgiksi

    UUTISET 21.5. 09:38 20

  7. Taitavat tyypit

    UUTISET 20.5. 20:04 40

  8. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 20

  9. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 51

  10. Jollakouluja koko kesä

    URHEILU 20.5. 20:13 40

  1. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 892

  2. Opettajajärjestö vaatii Raisiolta vaihtoehtoja

    UUTISET 12.4. 11:40 2306

  3. Tunkeutuja toi pelon perheeseen

    UUTISET 10.4. 10:42 2671

  4. ABC tuo 40 työpaikkaa

    UUTISET 10.4. 16:20 2161

  5. Ihalan kentälle kumirouhenurmi

    URHEILU 11.4. 09:44 2003

  6. Emäntäkoulun risteyksen suojatie poistuu nyt

    UUTISET 7.5. 09:46 873

  7. Ensimmäiset mukulat multiin

    UUTISET 17.4. 10:20 1941

  8. Kaupungin työntekijät saavat hieman käyttää facebookia

    UUTISET 29.4. 11:44 961

  9. Kärryn omistajaa ei ole löytynyt

    UUTISET 29.4. 13:20 1561

  10. Raisio lykkää lomautuspäätöstä

    UUTISET 16.4. 12:53 1972

  1. Siivoustalkoot alkavat päiväkodilta

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 30.4. 11:27 1471

  2. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2281

  3. Pahoinpitelijä hukassa

    UUTISET 7.5. 09:45 892

  4. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 421

  5. Kolumni: Minä ja kilot – niin yksin

    UUTISET 17.5. 10:27 422

  6. Aluehallintovirasto puuttui päivähoitoon

    UUTISET 15.5. 12:17 410

  7. Ihalan kentälle kumirouhenurmi

    URHEILU 11.4. 09:44 2003

  8. Kaupungin työntekijät saavat hieman käyttää facebookia

    UUTISET 29.4. 11:44 961

  9. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1653

  10. Kärryn omistajaa ei ole löytynyt

    UUTISET 29.4. 13:20 1561

  1. Livson haluaa maan alle pysäköintihallin

    UUTISET 30.4. 11:20 2281

  2. SB Naantalin kausi päättyi hopeaan

    URHEILU 30.4. 11:32 2011

  3. 9L vaikuttui merellä luokkaretkellä

    UUTISET 29.4. 11:34 1841

  4. Kolumni: Kun apupoika autoa nosti

    UUTISET 23.4. 15:13 1811

  5. Vuokrapeltojen kilpailutus harmittaa

    UUTISET 22.4. 09:41 1771

  6. Opettajajärjestö vaatii Raisiolta vaihtoehtoja

    UUTISET 12.4. 11:40 2306

  7. Toimittajalta: Luolakarhun klaani

    UUTISET 12.4. 11:42 2071

  8. Metallia Mahittulassa

    KULTTUURI 8.3. 12:42 4562

  9. Naantalin keskustan rakentamisen suuntaviivat on nyt hyväksytty

    UUTISET 23.4. 12:13 1653

  10. Fennovoima-päätös viimeistään syksyllä

    UUTISET 12.4. 11:46 2081

  1. Poliisi kiittelee nuorukaisia

    UUTISET 20.5. 20:18 5 1 162

  2. K-marketin mainos paloi Tikanmaalla

    UUTISET 21.5. 10:01 2 1 142

  3. Mopoauton korjaus maksaa

    UUTISET 21.5. 09:48 2 1 128

  4. Jollakouluja koko kesä

    URHEILU 20.5. 20:13 4 1 119

  5. Valkolakki kahdessa vuodessa

    UUTISET 21.5. 09:31 2 1 117

  6. Kolumni: Aivan aluksi haluan liittää

    UUTISET 20.5. 20:07 4 1 105

  7. Tanssija tähtää kirurgiksi

    UUTISET 21.5. 09:38 2 1 96

  8. Yllätys: Tammisen Aurinkokuningas-patsas Raisioon!

    URHEILU 17.5. 13:10 42 1 77

  9. Vaisrock rules!

    KULTTUURI 21.5. 09:46 2 1 58

  10. Suomen kieli sujuu jo hyvin

    UUTISET 13.5. 11:03 31 1 40

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    avoinna ma - pe kello 9 - 16   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot