Lasten jouluksi satoi ihan oikeaa lunta
- Jaapo (kesk.)ei pelännyt ollenkaan kilttiä joulumuoria äitinsä Jonna Savolaisen sylissä. Pikkumiehellä ei vielä ole erityisiä joululahjatoiveita.
Perinteistä Lasten Joulutapahtumaa Naantalin wanhassa kaupungissa vietettiin tänä vuonna tavallistakin tunnelmallisemmin. Vain muutaman millin paksuinen valkoinen lumikerros muutti Itsenäisyyden puiston talviseksi postikortiksi.
Vaikka luonto ei olisikaan niin auliisti hoitanut vuodenajalle kuuluvia tehtäviään, paikalla olisi joka tapauksessa ollut ainakin lumikasa. Jäähallista tuotu tiivistettyä vettä sisältävä pikkuinen vuori keräsikin ylleen aikamoisen joukon heijastimilla varustettuja pikkuihmisiä. Niin harvinaista herkkua lumi varsinkin alkutalvesta on.
Paikalla olivat tietysti myös joulupukki ja joulumuori. Puolitoistavuotias Jaapo Savolainen ei halunnut tehdä lähempää tuttavuutta pukin kanssa, mutta muori ei pelottanut ihan yhtä paljon.
– Tänä vuonna Jaapolla ei ole vielä joululahjatoiveita. Kaikki käy, aamulla leivottu hiukan palanut piparkakkutalokin. Luulenpa, että hän saa lahjaksi ainakin legoja, kertoi äiti Jonna Savolainen.
Sen sijaan neljävuotias Emilia Biskop tiesi tarkalleen, mitä halusi. Hän uskalsi kertoa toiveensa myös reippaasti joulupukille, turvallisesti äidin kädestä kiinni pitäen.
Toivon joululahjaksi Hello Kitty- talon ja vaaleanpunaisen rokkikitaran. Vaaleanpunainen on lempivärini, pikkuneiti paljasti myös toimittajalle jälkikäteen ja jäi odottelemaan vanhempiensa kanssa Muumeja.
Talon olisi voinut ostaa myös paikan päältä. Ei tosin Kitty-taloa, vaan piparkakkutaloja. Niitä myivät taitoluisteluryhmä Sun City Soundin tytöt, jotka ansaitsevat myös epävirallisen palkinnon illan tunnelmallisimmasta myyntipöydästä.
– Meillä oli perjantaina piparkakkutalotalkoot, joissa jokainen teki ainakin yhden talon. Yli puolet on jo myyty. Minun pikkumökkini on näköjään vielä myymättä, kertoi Annica Rantala.
Tapahtumassa nähtiin myös Tiernapojat ja Naantalin tuore Lucia-neito.
Halukkaat pääsivät ponin kyytiin. Järjestelyistä vastasi tänäkin vuonna Naantalin Kulttuuritaloyhdistys yhteistyökumppaneineen.


