Kovat desibelit toivat voiton
- Oskari Lehtinen ja Ville Simolin tulivat kolmansiksi Unelmavävyt -duoineen Maijamäen koulun Idol 2009 -kisassa.
Maijamäen yläkoulun salissa kuhisi torstaina puoliltapäivin, kun koulun ikioma Idols -finaali oli käynnistymässä. Alkukarsintojen 25 yrittäjästä oli valittu tuomariston äänin kuusi parasta esitystä finaaliin.
Lopulta voiton vei Cilla Aerikkala upealla tulkinnallaan kappaleesta Piste. Toiseksi tuli Miska Myöhänen viuluineen. Kolmanneksi kiilasivat yleisön suosikit, Unelmavävyt Oskari Lehtinen ja Ville Simolin omalla Matti ja Teppo tulkinnallaan Kaiken takana on nainen
Muut finaalissa kilpailleet olivat Erica Giacoletto, Laura Hjerp ja Aura Laineenkare.
– Desibelit määrittivät kolme parasta, heidän kohdallaan lukemat nousivat 103-105 desibeliin, kertoo järjestelyistä yhdessä 9. luokkien ystäväoppilaiden kanssa vastannut opettaja Kristiina Ponsimo.
Desibelimittari oli lainattu Naantalin terveystarkastajalta. Palkinnoiksi voittaja sai sadan euron lahjakortin Stockmannille. Myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkittiin lahjakortein.
Koko koulu saapui katsomaan finaalia, jonka alussa nähtiin videopätkä alkukarsinnoista ja kuultiin tuomarien näkemyksiä kisan tasosta.
Yhdeksännen luokan ystäväoppilaista kootussa tuomaristossa oli mukana myös viimeisiä työpäiviään viettävä rehtori Pertti Virtanen, jonka mukaan jo alkukarsinnassa taso oli kova, joten odotukset finaalissakin olivat korkealla.
– Karsiminen ei todellakaan ollut helppoa, totesi ystäväoppilas Taarna Väänänen.
Toinen tilaisuutta järjestänyt opettaja, Heidi Leppävirta, nautti Idols -ideasta, joka parantaa yhteisöllisyyttä ja viihtymistä koulussa.
– Ajankohta ennen joulua tosin on opettajien kannalta haastava, mutta oppilaille sopiva. Eivät he oikein enää jaksa keskittyä viimeisillä kouluviikolla.
Kisa sai opettajien mukaan koulussa aikaan positiivista puurtamista. Kilpailijoiden kannustusjoukot tekivät omalla ajallaan kuvaamataidon luokassa kannatusjulisteita suosikeilleen ja ystäväoppilaat hoitivat hienosti osansa kisajärjestelyissä.
– Parasta on nähdä oppilaiden touhukkuus ja ilo, kun he saavat tehdä jotain ja oikeasti tarttua asioihin. Näitä taitoja tarvitaan varmasti työelämässäkin, kiittelee Leppävirta.


