Kulttuuri

Päivitetty 5.2. 13:45, julkaistu 5.2. 13:40

Kantaesitysten kesä musiikkijuhlilla

Kuva: Raija Leppänen
Lähetä palautetta toimittajalle
Musiikkijuhlien ensi kesän ohjelman esittelivät taiteellinen johtaja Arto Noras ja toiminnanjohtaja Tiina Tunturi.


Raija Leppänen

Naantali

Musiikkijuhlien neljäs vuosikymmen alkaa räväkästi. Tulevan kesän juhlilla kuullaan peräti neljä kantaesitystä. Tuttuun tapaan noin kolmannes juhlien ohjelmasta on tällä festivaalilla ennen esittämätöntä.

Kaavailut ulottuvat jo myös vuoteen 2011, joka on Turun kulttuuripääkaupunkivuosi. Naantalin juhlat ovat myös kuvioissa mukana. Yhteinen Loisto-hanke järjestää 2011 kesän mittaan konsertteja saaristossa. Musiikkijuhlat vie silloin oman juhlakautensa päätyttyä yhden konsertin Utön saarelle.

Tulevana kesänä Naantalissa juhlistetaan säveltäjä Aulis Sallisen 75-syntymävuotta. Musiikkijuhlat on tilannut Salliselta pianotrion, jonka esittävät Ralf Gothóni, Elina Vähälä ja Arto Noras. Sallisen nimikkokonsertissa kuullaan muun muassa Suomen ensiesityksenä Paavo Haavikon muistolle omistettu "Puut, kaikki heidän vihreytensä" sellolle ja jousille.

Korean Chamber Orchestra tulee kolmannen kerran Naantaliin ja tuo tullessaan Arto Norakselle omistetun Jeajoon Ryun sellokonserton.

Hienoinen erikoisuus kantaesitysten joukossa on Armas Järnefeltin sarja viululle ja pianolle, jolle on saatu perikunnalta esityslupa.

Ennen kuulemattomia taiteilijoita on koko joukko. Englantilainen sopraanolegenda Felicity Lott tulee ensimmäisen kerran Suomeen ja esiintyy Naantalin juhlilla. Muita Naantalin ensikertalaisia ovat pianisti Peter Frankl ja viulisti Christian Altenburger.

Festivaalin muita taiteilijavieraita ovat muun muassa Arve Tellefsen, Hagaï Shaham, Jaakko Kuusisto ja Elina Vähälä, viulu, Bruno Pasquier, Tommi Aalto, alttoviulu, Niek de Groot, kontrabasso, Michel Lethiec, klarinetti, Juhani Lagerspetz, piano sekä Mika Väyrynen, harmonikka.

Ensi kesän festivaalin sellistejä ovat Naantalin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, professori Arto Noras, Hannu Kiiski sekä nuoren polven lahjakkuudet italialainen Enrico Bronzi ja korealainen Young Hoon Song. Rymättylän kirkossa kuullaan myös helmikuussa käytävän Turun XI sellokilpailun voittajaa. Suosittu Total Cello Ensemble esiintyy Saaren kartanon maksuttomassa ulkoilmakonsertissa.

Lauluyhtye Rajaton esiintyy sekä Kailon ulkoilmakonsertissa että Kaivohuoneella. Liisa-Maija Laaksonen emännöi Kaivohuoneella illalliskonserttia. Viisi esitystä saa Jaakko Kuusiston lastenooppera Koirien Kalevala.

Selloprofessori Arto Noras esitteli kesän musiikkijuhlien ohjelman tavallistakin hyväntuulisemman ja rennomman oloisena. Alkuviikolla Noras juhli yhdessä oppilaidensa kanssa konsertoiden ainutlaatuista 40-vuotista professuuriaan Sibelius-Akatemiassa.


AVAINSANAT: musiikkijuhlat, kamarimusiikki

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  4. Olli Porthan soittaa Sallista

    KULTTUURI 29.7. 16:07 20

  5. Vadelma kypsyy vauhdilla

    UUTISET 28.7. 11:05 00

  6. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  7. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  8. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  9. Varkaat veivät pyöriä

    UUTISET 29.7. 11:00 20

  10. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Määttästen putsari toimii erinomaisesti

    UUTISET 29.7. 11:03 40

  3. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  4. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  5. Lompakkovaras iski taukotilassa

    UUTISET 28.7. 10:47 70

  6. Meidän kulmilla: Merirosvoja ja tikkupullaa

    UUTISET 26.7. 13:19 60

  7. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  8. Uimaranta syrjii liikuntarajoitteista

    URHEILU 29.7. 14:15 40

  9. Kirkonsalmessa runsaasti sinilevää

    UUTISET 29.7. 16:37 50

  10. Frisbeegolfrata nousee Maskuun apinanraivolla

    URHEILU 29.7. 17:23 40

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  2. Nipa jaksaa tunnelmoida

    KULTTUURI 26.7. 17:48 131

  3. Orava, Beckham ja Victoria voittoon

    UUTISET 28.7. 12:59 120

  4. Tekstiviestiä seurasi peräänajo

    UUTISET 27.7. 14:59 103

  5. Moni pelkää ukkosta

    UUTISET 26.7. 14:59 90

  6. Leffakaravaani pyrähti Ihalaan

    UUTISET 22.7. 18:45 111

  7. Juho Vainio lähtee partioleirin valokuvaajaksi

    UUTISET 23.7. 14:28 91

  8. Yli 200 Metson työntekijää Raisioon

    UUTISET 12.7. 12:25 201

  9. Sydämeltään suomalainen käväisi Kultarannassa

    UUTISET 22.7. 13:05 100

  10. Omistajan vastuu ulottuu tontin ulkopuolelle

    UUTISET 26.7. 14:11 80

  1. Telakan kriisi räjähtää ympäryskuntiinkin

    UUTISET 30.6. 21:38 481

  2. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 483

  3. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 461

  4. Tuulta vangitsemassa

    UUTISET 5.7. 15:10 461

  5. Raisio suitsii keskustan mopoilua

    UUTISET 16.6. 15:55 771

  6. Loimun sopimusriita meni oikeuteen

    URHEILU 3.5. 16:34 4491

  7. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 452

  8. Luvatta ruohonleikkurilla

    UUTISET 28.6. 15:43 498

  9. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 824

  10. Yleisö hylkäsi Raisrockin

    KULTTUURI 7.6. 12:59 1723

  1. Ei koiria uimarannoille

    UUTISET 14.7. 09:42 46 1 13

  2. Sonnilauma valtaa Kailon

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 20.5. 13:01 3 0 10

  3. Maija, tule takaisin!

    UUTISET 13.11. 12:49 68 0 10

  4. Värejä ja kuvioita seinään

    UUTISET 18.3. 12:36 35 0 10

  5. YIT haluaa rakentaa kauppakeskuksen Raisioon

    UUTISET 7.5. 16:30 21 1 9

  6. Wanhat Pojat autotallista juhannustansseihin

    KULTTUURI 3.6. 10:31 82 4 8

  7. Koululaiset kukittivat veteraanimuistomerkin

    UUTISET 27.4. 16:25 13 0 8

  8. Jysk ja Gigantti siirtyvät Länsi-Turusta Raisioon

    UUTISET 24.9. 13:49 116 0 7

  9. Ostavia turhan vähän

    UUTISET 15.7. 11:33 45 2 7

  10. Seurue ryösti miehen Raisiossa

    UUTISET 15.7. 09:44 48 3 6

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti