Röölään Viikinkimarkkinat
Rymättylän Röölä saa elokuussa viikinkimarkkinat. Tapahtumia Naantalin alueelle järjestävä tapahtumatuottaja Marja Niiniaho raisiolaisesta Topviihteestä toivoo, että myös Naantalin keskusta elävöityisi tulevana kesänä. Tarkoituksena on levittää esimerkiksi Unikeon markkinoita entistä laajemmalle alueelle kaupungissa.
Marja Niiniaho kerää parhaillaan Röölän viikinkimarkkinoille alkutuottajia ja käsityöläisiä, jotka tulisivat myymään tuotteitaan. Pyrkimyksenä on saada aikaan nimenomaan viikinkihenkiset markkinat, vaikka kaupattavia tuotteita ei Turun keskiaikamarkkinoiden tapaan tiukasti raaditetakaan.
Röölän rannassa on markkinapäivinä paljon ohjelmaa. Muun muassa Naantalin teatteri tulee paikalle siirrettävän lavansa kanssa.
Viikinkimarkkinat ovat elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin vietetään muinaistulien yötä. Lauantaina 28. elokuuta Naantalista järjestetään vesibussikuljetuksia Röölään. Markkinoiden järjestäjät toivovat, että mökkiläiset sytyttävät silloin tulia ylläpitämään muinaistuliperinnettä.
Naantalilainen tapahtumatuottaja järjestää nyt ensi kerran Unikeon markkinat ja toivoo, että niistä tulisi koko Naantalin tapahtuma.
– Kuulen paljon puhetta siitä, miten tapahtumat keskittyvät Naantalin rantaan. Välimatkat Naantalissa ei ole pitkät, joten uskon väen kiertävän myös keskustaan, Niiniaho sanoo.
– Torille ohjelmaa ja kauppiaat tuotteineen esille, Niiniaho yllyttää.


