Trumputus alkoi taas
- Toni Mäkelä on yksi tämän kesän trumputtajista.
Naantali. Jokakesäinen trumputus alkoi jälleen tiistaina kello 20, juuri ennen iltavespertä tiistaisin. Sekä vesper että trumputus jatkuvat koko kesän samaan aikaan elokuun loppuun asti.
Trumputus sana tulee 1700-luvun Suomen kielestä ja tarkoittaa rummuttamista.
Trumputus tapahtuu kolmeen kertaan, ensin Kaivohuoneen kulmalla, sitten rantakioskin kohdalla ja lopuksi ravintola Uuden Killan edessä laiturilla alkaen noin klo 19.55
Tämän kesän trumputtajat ovat Toni Mäkelä, Werneri Nurmi, Timi Hartikainen ja Johan Virtanen.
Yleensä he trumputtavat viikon vuorollaan, kun taas iltavesperin hoitaa yleensä koko kesän Jari Virta.
Trumputuksen historia alkaa 1700-luvulta. Trumputus ilmoitti kadun kulmissa tavallisille ihmisille uutisia ja tulevista tapahtumista esimerkiksi veronkeräyksestä tai tulevista vaaleista. Trumputtajia oli yleisesti vielä 1800-luvulla monissa kaupungeissa Suomessa, mutta Naantalissa perinne jatkui aina 1900-luvun alkupuolelle.
Tänä kesänä on nähtävissä Naantalin Museon kesänäyttelyssä yksi alkuperäisistä menneiden aikojen rummuista.


