Pieni on täydellistä

Kaunista. Herkkää. Nautintoa. Täydellistä. Velkua Soi.

Pienen Samuli-pojan unelma laulamisesta oopperassa ja esiintymisestä laulajana on kasvattanut perinteeksi muodostuneen, erittäin nautinnollisen Velkua Soi -kesätapahtuman. Kuten tapahtuman taiteellinen johtaja Samuli Hyvärinen asian ilmaisee, ”jotain piti yhdeksän vuotta sitten keksiä, jotta pääsee esiintymään”.

Ensi kesänä kymmenettä vuotta juhliva Velkua Soi -konserttisarjan vakiosoittajat uumoilevatkin, että ensi vuodeksi on kehitteillä jotain uutta.

– Lastenkonserttia olemme ajatelleet, paljastavat pianistit Joanna Broman ja Mikael Ingman sekä sellisti Markus Pelli.

Hyvärinen haluaa tuoda ohjelmistoon vuosittain aina jotain uutta, tosin tärkeintä on pitää tapahtuma tarpeeksi pienenä.

– Sellaisena, jonka järjestämisestä nauttii, jotta jaksaa esiintyäkin ja nauttia myös siitä, Hyvärinen muistuttaa.

Pieni Pyhän Henrikin kirkko Velkualla on tunnetusti akustiikaltaan loistava. Lauantaina suomalaista sielunmaisemaa läpi alkoi kahlata Hyvärinen jyhkeällä tenorillaan, joka on selvästi saanut vapautta ja kaikupohjaa sitten parin vuoden takaiseen, jolloin ensimmäistä kertaa Hyvärisen laulua sain ihailla samassa kirkossa. Mikael Ingmanin taituruus pianossa antaa laulajalle hyvää tukea revittää kappaleita niin halutessaan.

Varsinkin raadollisesti esitetty Sibeliuksen Laulu ristilukille kiipesi selkärankaa pitkin aivan iholle asti. Upeaa tunnelmaa kauniissa ja lämpimässä kesäillassa, jossa karvat nousivat pystyyn tulkinnan kaapatessa mukaansa.

Konsertin lopussa kirkon täyttänyt yleisö liikuttui Hyvärisen laulaessa encorena vaimolleen Sua vain yli kaiken mä rakastan. Syyksi lauluvalintaan Hyvärinen kertoi syyskuussa perheeseen syntyvän esikoisen sekä sen, että vaimo on vuosittain jaksanut loihtia yleisön rakastamia voileipiä väliajalla maisteltaviksi.

Sellon ja pianon yhteishivelyä parhaimmillaan kuultiin esimerkiksi B. Johanssonin Trubaduurissa, jossa Bromanin flyygeli antoi siivet Pellin humoristisen kepeälle tulkinnalle. Kyseisessä kappaleessa alun suomalainen melankolinen ”hyhmä” vaihtui hilpeään leikittelyyn pariisilaisessa puistossa.

Ainakin kuulija irtaantui hetkeksi Velkuan kirkosta ja sävelten siivin näki itsensä käyskentelemässä Pariisin auringon alla. Parin pitkä yhteistyö heijastui musiikissa, jossa molemmilla oli selvästi samanlainen säveljälki.

Lauantain konsertti kahlasi läpi Madetojat, Merikannot, Sibeliukset ja Kuulan. Melankolista, mutta niin suomalaiseen kesäiltaan sopivaa.

Torstaina täysi kirkollinen kuuli tenori Yoshifumi Hatan tulkitsemana ja Martti Raution säestämänä Schubertin Winterreisen.

Perjantain konsertti taas helli yleisöä ranskalaisilla sellosonaateilla.

– Vaikka ensi vuonna on aihetta juhlaan, jäykistelemään ei aleta, Hyvärinen lupaa rennon velkualaisfiiliksen jatkuvan tulevaisuudessakin.