Kulttuuri

Päivitetty 28.7.2010 10:37, julkaistu 26.7.2010 17:48

Nipa jaksaa tunnelmoida

Kuva: Susanna Palm
Susanna PalmLähetä palautetta toimittajalle
Nipa tunnelmoi Kaivohuoneella teatraalisesti, kuten mies itse asian ilmaisi.

Vaikka 80-luvun Dingosta ei bändissä ole enää kuin keulahahmo Pertti ”Nipa” Neumann, Kaivohuoneella soi taattua Dingoa perjantaina täyden faniyleisön riemuksi.

Viime kesäistä Kaivohuoneen keikkaa selvästi iisimmällä linjalla soittanut Dingo veti samat kappaleet kuin vuosi sitten, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Niin nopeatempoiset Lähetyssaarnaaja, Rio Ohoi ja Musta Leski kuin hitaammat Kaunotar ja Kulkuri sekä Jokainen aamu saivat yleisön fiilistelemään ja laulamaan mukana ihan jokaisen vuosien varrella tutuksi tulleen säkeen aikana.

Hämähäkkimiestä ja Autiotaloa saatiin odotella aivan encoreen asti, mutta odotus kannatti. Nipa kuunteli haltioituneena Kaivohuoneen yleisön tulkintaa Autiotalon kertosäkeestä.

– Keikoilla on välillä kiva luoda tunnelmaa hieman rauhallisimmillakin biiseillä, niissä on sitä jotain, Nipa kertoi keikan jälkeen suosikikseen Kaunotar ja Kulkuri -biisin.

Uusia biisejä Dingolta ei ole näillä näkymin tulossa, jos Nipa puheisiin on uskominen.

– Biisit syntyvät intuitiolla. Nyt ei taida olla uutta tulossa.

Nipan mukaan hyvän keikan synty on ”kind of magic”. Kaivohuoneen tunnelmasta hän pitää, ja Naantali on Nipan mielestä myös täynnä taikuutta.

Yleisön palaute on tietysti tärkeää jokaiselle esiintyjälle, myös Nipalle.

– Tänään vedettiin keikka intensiteetillä ja tunnelmalla. Teatraalisuus puri nyt.

Parituntisen keikan jälkeen yleisö vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä ja kuulemaansa. Jo ennen Dingon soittoa fiilis oli korkealla, jota illan DJ osasi ruokkia suomalaisella popilla sopivasti.

Yleisössä ei tällä kertaa näkynyt Dingon tunnusmerkkejä, sifonkihuiveja, mutta eturivin yleisö palvoi bändiä yhtä palavin silmin kuin 25 vuotta sitten.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)28.7.2010 10:32

Haluaisin kovasti keskustella artikkelin kirjoittajan kanssa tästä tapahtumasta. Ensinnäkin illan Dj ei todellakaan osannu ruokkia musiikilla, ihmiset notkuivat kyllästyineinä baaritiskillä siihen asti kunnes joku henkilökunnasta kävi sanomassa Dj:lle että laita jotain musiikkia. Ja senkään jälkeen ei mitään klassikko paraatia kuultu.
Toiseksi Kaivohuone ei todellakaan ollut "täynnä" hyvä kuin puolillaan.
Kolmanneksi Dingon levyillä ei ole juurikaan yli 3,5 minuutin kappaleita, mutta kuitenki 13 kappaletta kesti lähes 2 tuntia. Kyllä sen ymmärtää että jotain biisejä venytetään, mutta ei sentään kaikkia.
Joten olikohan nyt artikkelin kirjottaja ollut jossain mahdollisesti eri tilaisuudessa 23.07.2010, koska ainakaan meidän isosta porukasta kukaan ei tunnistanu näitä tapahtumia tapahtuneeksi.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kavahda pakkasta, talon lämmittäjä!

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 3.2. 15:49 00

  2. Överiksi meni

    KULTTUURI 3.2. 15:15 40

  3. Myrskyt vauhdittivat puukauppaa

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 3.2. 14:38 40

  4. Lestadiolaistaustainen Mari Leppänen antoi näytesaarnan Raisiossa

    UUTISET 3.2. 13:45 50

  5. Toimittajalta: Internet haastaa käskyttämisen

    UUTISET 3.2. 13:55 40

  6. Vaisaaren koululaiset tutustuvat elokuvien tekoon

    KULTTUURI 2.2. 11:58 40

  7. Judokat menestyivät Tampereella

    URHEILU 2.2. 19:50 40

  8. Röölän yrittäjä pettyi Naantalin päätökseen

    UUTISET 2.2. 15:00 60

  9. Kirja-arvio: Maailmoja syleilevää kerrontaa

    KULTTUURI 3.2. 11:39 50

  10. Ari Korhos -valitus hallinto-oikeudessa

    UUTISET 3.2. 11:32 51

  1. Poliisi aloitti nettiradion

    UUTISET 17.1. 13:57 821

  2. Vastaa kyselyyn salaisesta kuntakartasta

    UUTISET 13.1. 11:44 1112

  3. Takaisinperintä on edennyt korkeimpaan oikeuteen

    UUTISET 24.1. 10:57 532

  4. Kuvat kommentoivat homoliittoa

    KULTTUURI 10.1. 12:24 1072

  5. Suomen Kuvalehti: Tällainen on salainen kuntakartta Turun seudulla

    UUTISET 13.1. 09:33 1126

  6. Turnaus opinnäytteenä

    UUTISET 17.1. 14:04 851

  7. Niinistölle 50 prosenttia Naantalissa

    UUTISET 23.1. 09:36 562

  8. Pentti-Oskari Kankaalta onnellisen miehen tarinoita

    KULTTUURI 17.11. 13:38 3402

  9. Pysäköinti huolestuttaa Maskun teatterilaisia

    UUTISET 13.1. 09:48 1041

  10. Satama tuotti rahaa lähes ennätysmäärän

    UUTISET 12.1. 16:26 1062

  1. Fortumin vikojen korjaus jatkuu alkuviikon ajan

    UUTISET 2.1. 10:28 1601

  2. Suomen Kuvalehti: Tällainen on salainen kuntakartta Turun seudulla

    UUTISET 13.1. 09:33 1126

  3. Poliisi aloitti nettiradion

    UUTISET 17.1. 13:57 821

  4. Neitsyt kiroaa kuin rekkamies

    KULTTUURI 23.11. 11:55 3261

  5. Satama tuotti rahaa lähes ennätysmäärän

    UUTISET 12.1. 16:26 1062

  6. Pysäköinti huolestuttaa Maskun teatterilaisia

    UUTISET 13.1. 09:48 1041

  7. Työajattomuus halutaan häätää seurakunnasta

    UUTISET 18.1. 14:06 841

  8. Turnaus opinnäytteenä

    UUTISET 17.1. 14:04 851

  9. Toimittajalta: Peruslähtökohtia

    KULTTUURI 2.12. 12:53 3062

  10. Vastaa kyselyyn salaisesta kuntakartasta

    UUTISET 13.1. 11:44 1112

  1. Fortumin vikojen korjaus jatkuu alkuviikon ajan

    UUTISET 2.1. 10:28 1601

  2. Kolme poikaa kiinni autojen vahingoittamisesta

    UUTISET 27.12. 12:27 1821

  3. Kotimainen voi on harvojen jouluherkku

    UUTISET 22.12. 11:47 2070

  4. Tunnelmaa ilman sähköä

    UUTISET 2.1. 14:14 1562

  5. Toimittajalta: Peruslähtökohtia

    KULTTUURI 2.12. 12:53 3062

  6. Kritiikki: Takuuvarma närkästyttäjä

    KULTTUURI 30.11. 16:48 3054

  7. Propaganda puri vain kevyesti

    KULTTUURI 15.11. 16:07 3591

  8. Itsekäs pyrkyri nielee ryssävihansa

    KULTTUURI 24.11. 18:28 3252

  9. Neitsyt kiroaa kuin rekkamies

    KULTTUURI 23.11. 11:55 3261

  10. Lainmuutos vei tupakat piiloon

    UUTISET 2.1. 19:54 1511

  1. Tapanin ilmaveivi kruunasi ringetteillan

    URHEILU 2.2. 19:13 7 1 71

  2. Kavahda pakkasta, talon lämmittäjä!

    SÄÄ JA YMPÄRISTÖ 3.2. 15:49 0 0 57

  3. Ari Korhos -valitus hallinto-oikeudessa

    UUTISET 3.2. 11:32 5 1 45

  4. Röölän yrittäjä pettyi Naantalin päätökseen

    UUTISET 2.2. 15:00 6 0 44

  5. Lestadiolaistaustainen Mari Leppänen antoi näytesaarnan Raisiossa

    UUTISET 3.2. 13:45 5 0 41

  6. Poliisi aloitti nettiradion

    UUTISET 17.1. 13:57 82 1 37

  7. Poliisi tutkii Loimun junnujen kuittisotkua

    URHEILU 31.1. 11:50 21 1 36

  8. Vastaa kyselyyn salaisesta kuntakartasta

    UUTISET 13.1. 11:44 111 2 36

  9. Suomen Kuvalehti: Tällainen on salainen kuntakartta Turun seudulla

    UUTISET 13.1. 09:33 112 6 32

  10. Niinistölle 50 prosenttia Naantalissa

    UUTISET 23.1. 09:36 56 2 30

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Rannikkoseutu, Tornikatu 2, 21200 RAISIO    Vaihde: 010 665 5220   Fax: (02) 439 7137  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot